CapMan on vahvistanut asemiaan yhtenä Pohjoismaiden johtavista pääomasijoittajista hankkimalla tanskalaisen Nordic Private Equity Groupin vuonna 2001 ja ruotsalaisen Swedestart Management AB:n helmikuussa 2002. CapManin palveluksessa on tällä hetkellä 70 henkilöä Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. CapMan uudistaa nyt organisaatiotaan ja siirtyy erillisistä maayhtiöistä pohjoismaisiin liiketoiminta- ja tukitoimintoyksiköihin. Uuden organisaation avulla pyritään saavuttamaan merkittäviä synergiahyötyjä pohjoismaisella tasolla.
Uusi organisaatio koostuu kolmesta pohjoismaisesta liiketoimintayksiköstä(Buy out, ICT/teknologia ja Life science) sekä kahdesta pohjoismaisesta tukitoiminnosta (Talous ja hallinto sekä Liiketoiminnan kehitys). Uusi organisaatio astuu voimaan 2.9.2002. Uudessa organisaatiossa on tehty seuraavat nimitykset:
Senior Partner, KTM Heikki Westerlund (36) on nimitetty Buy out -liiketoiminnan johtajaksi. Westerlund on toiminut CapManin palveluksessa vuodesta 1994. Westerlund toimii CapManin toimitusjohtajan, DI Ari Tolppasen (49) varamiehenä. Senior Partner Leif Jensen (57) toimii Westerlundin varamiehenä. Hänellä on yli 15 vuoden kokemusta pääomasijoitustoiminnasta Pohjoismaissa.
Senior Partner, KTM Lennart Jacobsson (47) on nimitetty
ICT/Teknologia-liiketoiminnan johtajaksi. Jacobsson oli mukana perustamassa Swedestart Management AB:ta vuonna 1995 ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus pääomasijoittamisesta. Lisäksi Jacobsson on toiminut Ruotsin pääomasijoitusyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1999-2001. Partneri, DI Petri Niemi (42) on nimitetty Jacobssonin varamieheksi. Hän on ollut CapManin palveluksessa vuodesta 1999.
Senior Partner, KTM Jan Lundahl (48) on nimitetty Life science -liiketoiminnan johtajaksi. Lundahl on toiminut Swedestartin palveluksessa vuodesta 1997. Lundahlilla on
pitkä kokemus pääomasijoittamisesta life science -toimialalle, sillä hän oli mukana perustamassa Ruotsin ensimmäistä life science -yritystä yhdessä Investor AB:n kanssa jo vuonna 1987.
pitkä kokemus pääomasijoittamisesta life science -toimialalle, sillä hän oli mukana perustamassa Ruotsin ensimmäistä life science -yritystä yhdessä Investor AB:n kanssa jo vuonna 1987.
Senior Partner, DI Olli Liitola (44) on nimitetty Talous-
ja hallinto -yksikön johtajaksi. Liitola on ollut CapManin palveluksessa vuodesta 1991. Ekonomi Heidi Lepäntalo (51) on nimitetty controlleriksi 9.9.2002 alkaen. Hän on aiemmin toiminut liiketoiminnan kehitysjohtajana Polar Kiinteistöissä. Yo-merkonomi Heli Rantala (39) on nimitetty back office -päälliköksi. Hän on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1994. Yo-merkonomi Tuija Souri (48) jatkaa laskentapäällikön tehtävässä.
Hän on toiminut yhtiön palveluksessa vuodesta 2000.

Senior Partner, DI Vesa Vanha-Honko (46) on nimitetty Liiketoiminnan kehitys -yksikön johtajaksi. Hän on toiminut CapManin palveluksessa vuodesta 1989. KTM Jerome Bouix (31) on nimitetty sijoittajasuhteista ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi. Hän toimii myös Vanha-Hongon varamiehenä. Bouix on ollut CapManin palveluksessa vuodesta 2000.