CapMan Oyj pörssitiedote – 3.4.2013 klo 8.45
CapMan myy Cardinal Foodsin, vaikutus CapMan-konsernin vuoden 2013 tulokseen noin 1,9 milj. euroa
CapManin hallinnoimat rahastot ja muut Cardinal Foodsin omistajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan ne myyvät Cardinal Foods AS:n ruotsalaisen maatalousosuuskunnan Lantmännen-konsernin ja pääomasijoitusyhtiö CapVestin muodostamalle yritykselle. CapManin hallinnoimien rahastojen omistusosuus Cardinal Foodsin osakekannasta on noin 49 prosenttia. Kaupan vaikutus CapMan-konsernin vuoden 2013 tulokseen on noin 1,9 milj. euroa rahastoilta saatavien voitonjako-osuustuottojen sekä omista rahastosijoituksista saatavien tuottojen seurauksena. Irtautumisen kassavirtavaikutus CapMan-konsernille on noin 3,7 milj. euroa. Kaupan toteutuminen on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle, ja sen odotetaan toteutuvan viimeistään 1.7.2013. Sijoitus Cardinal Foodsiin on ollut erittäin hyvä CapManin hallinnoimien rahastojen sijoittajille.
CapMan teki alkuperäisen sijoituksen Cardinal Foodsiin vuonna 2005 ostamalla kaksi itsenäistä siipikarja- ja kananmunatuottajaa. Voimakkaan orgaanisen kasvun lisäksi Cardinal Foods on kasvanut CapManin omistusaikana myös yritysostoin integroimalla yhtiöön useita täydentäviä liiketoimintoja. Cardinal Foods on tällä hetkellä toiseksi suurin siipikarjatuotteiden ja kananmunien tuottaja Norjassa yhtiön liikevaihdon ylittäessä 1,3 miljardia Norjan kruunua ja sen työllistäessä noin 300 henkilöä. Ennen yhtiön myyntiä Lantmännen-konsernille ja CapVestille CapMan myi Cardinal Foodsin tytäryhtiön Norsk Kyllingin Rema Industrierille vuonna 2011.
”Cardinal Foods on kehittynyt odotustemme mukaisesti ja sijoitus on ollut rahastosijoittajillemme erittäin hyvä. Olemme ylpeitä yhtiön menestyksestä omistusaikanamme. Cardinal Foods on saavuttanut vankan markkina-aseman orgaanisen kasvun ja markkinan konsolidaation myötä. Olemme parantaneet toiminnan kulurakennetta, ja uudet omistajat voivat toteuttaa arvonluontisuunnitelmaansa rakentamaltamme pohjalta”, sanoo CapMan Buyout -tiimin vetäjä ja senior partner Kai Jordahl.
”CapManin omistusaikana Cardinal Foodsista on kehittynyt johtava siipikarjatuotteiden ja kananmunien tuottaja Norjassa. Onnistunut yhteistyö CapManin kanssa on tukenut yhtiötä ja luonut mahdollisuuden kehittää toimintaa orgaanisen kasvun, yritysostojen ja liiketoiminnallisten parannusten kautta. Tästä asemasta on hyvä jatkaa, ja olemme tyytyväisiä uusien omistajiemme, Lantmännen-konsernin ja CapVestin, tarjoamaan tukeen siirtyessämme seuraavaan kehitysvaiheeseen”, sanoo Cardinal Foodsin toimitusjohtaja Torfinn Prytz Higdem.
Lisätietoja:
Kai Jordahl, CapMan Buyout -tiimin vetäjä, senior partner, puh. +47 23 23 75 71 tai +47 90 98 22 71
Niko Haavisto, toimitusjohtaja ja talousjohtaja, CapMan Oyj, puh. 0207 207 583 tai 050 465 4125
Torfinn Prytz Higdem, toimitusjohtaja, Cardinal Foods AS, puh. +47 99 04 48 76
CAPMAN OYJ
Linda Tierala
päällikkö, viestintä ja IR
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi
CapMan www.capman.fi CapMan-konserni on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,1 miljardin euron pääomat. CapManilla on neljä keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Credit, Public Market ja Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 110 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiö on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
Cardinal Foods AS www.cardinalfoods.no
Cardinal Foods AS on johtava siipikarjatuotteiden ja kananmunien toimittaja, jolla on merkittävä markkina-asema Norjassa. Yhtiön strategia on kehittää tehokkaimpia tuotantolaitoksia Norjassa sekä innovatiivisia, kuluttajaystävällisiä ja korkealaatuisia tuotteita. Cardinal Foods hallinnoi koko arvoketjua tuottajasta kuluttajaan. Siipikarja teurastetaan, leikataan ja jalostetaan keskitetysti Vestfoldissa sijaitsevissa Jærenin ja Stokken tehokkaissa tuotantolaitoksissa. Kananmunien tuotanto keskittyy Skissä sijaitsevaan Norjan modernimpaan kananmunien tuotantolaitokseen.