CapMan Oyj pörssitiedote 5.12.2017 klo 9.00
Mari Simula nimitetty CapManin rahastosijoittajasuhteista vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi – muutoksia CapMan Oyj:n johtoryhmässä
Mari Simula on nimitetty CapManin rahastosijoittajasuhteista vastaavaksi johtajaksi ja CapMan Oyj:n johtoryhmän jäseneksi. Jerome Bouix jättää paikkansa CapMan Oyj:n johtoryhmässä keskittyen Scala Fund Advisoryn kasvun vauhdittamiseen. Scala Fund Advisory tullaan yhtiöittämään vuoden 2017 aikana ja Bouix tulee toimimaan tämän tytäryhtiön toimitusjohtajana. Muutokset astuvat voimaan 5.12.2017 alkaen.
Simula on toiminut CapManilla eri tehtävissä vuodesta 2007 ja viimeksi Scala Fund Advisory -tiimin partnerina. Simulalla on pitkä kokemus pääomasijoitusalalta rahastosijoittajasuhdetehtävistä, lukuisista varainhankintaprojekteista sekä liiketoiminnan kehitys- ja strategiaprojekteista. Uudessa roolissa Simulalla on konsernitason vastuu varainhankinnasta ja rahastosijoittajasuhteista.
”Otan uuden roolini innolla vastaan. On ollut antoisaa työskennellä CapManillä nämä yli kymmenen vuotta, ja on hienoa olla nyt mukana osaavassa johtoryhmässämme rakentamassa uutta, entistäkin vahvempaa CapMania. Haluan kiittää CapManin johtoa luottamuksesta sekä Scalan tiimiä hyvästä yhteistyöstä näiden vuosien aikana”, kommentoi CapManin rahastosijoittajasuhteista vastaava johtaja ja uusi johtoryhmän jäsen, Mari Simula.
Scala Fund Advisory on ollut osa CapManin palveluliiketoimintaa vuodesta 2016. Scala tarjoaa pääomasijoitusalaan erikoistuneita varainhankinnan neuvonantopalveluja kategoriansa parhaille pääomarahastojen hallinnointiyhtiöille sekä omaisuusluokkaan sijoittaville. Sillä on toimipisteet Lontoossa, Tukholmassa ja Helsingissä.
”Scalan kehitys on ollut hyvää viime vuosina. Olemme saaneet useita varainhankinnan toimeksiantoja päätökseen, minkä lisäksi kysyntä Scalan varainhankinnan neuvonantopalveluille on jatkunut vahvana sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Scalan yhtiöittäminen mahdollistaa yhtiön kasvun vauhdittamisen ja selkeyttää positiotamme markkinoilla. Onnittelen myös entistä tiiminjäsentäni hienosta nimityksestä”, toteaa Scala Fund Advisoryn managing partner, Jerome Bouix.
”Tänään ilmoitetun järjestelyn myötä haluamme parantaa asiakaspalveluamme, tukea sijoitustiimejämme entistä paremmin asiakas- ja varainhankintaprosesseissa sekä selkeyttää vastuunjakoa CapManin oman varainhankinnan ja Scalan välillä. Haluan toivottaa Marin lämpimästi tervetulleeksi CapManin johtoryhmään. Marilla on vahvaa kokemusta pääomasijoitusalan sijoittajasuhteista, joka pystytään ottamaan käyttöön koko konsernitasolla tämän nimityksen myötä. Scala toimii jatkossa entistä itsenäisemmin ja pääsee näin hyödyntämään tämän liiketoiminnan kansainvälisen potentiaalin. Haluan kiittää Jeromea 12 vuoden panostuksestaan CapManin johtoryhmässä, jona aikana hän on ollut keskeinen henkilö CapManin asiakasrajapinnassa”, sanoo CapManin toimitusjohtaja Joakim Frimodig.
Lisätietoja:
Joakim Frimodig, toimitusjohtaja, CapMan Oyj, p. 050 529 0665
Mari Simula, johtaja, rahastosijoittajasuhteet, CapMan Oyj, p. 0400 316 288
Jerome Bouix, managing partner, Scala Fund Advisory, p. +46 731 461 132
CAPMAN OYJ
JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi
CapMan Oyj
www.capman.fi
CapMan on johtava pohjoismainen sijoitus- ja erikoistunut varainhoitoyhtiö. Olemme aktiivisesti kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 28 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 110 pääomasijoittamisen ammattilaista, ja hallinnoimme yhteensä noin 2,7 miljardin euron pääomia pääosin asiakkaidemme, eli sijoittajien, puolesta mutta myös suorina sijoituksina omasta taseestamme alueilla, joilla meillä ei ole aktiivista rahastoa. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja ammattimaisille sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Sijoitusstrategiamme kattavat yritysostot (Buyout), kasvusijoittamisen (Growth Equity), kiinteistösijoittamisen (Real Estate), sijoitukset Venäjälle (Russia), velkasijoitukset (Credit) ja infrastruktuurin (Infrastructure). Palveluliiketoimintaamme kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut.