Skip to content

CapMan Buyout on perustanut yhdennentoista rahastonsa

07/06/2019

CapMan Buyout lehdistötiedote                                                    7.6.2019 klo 09.00

CapMan Buyout on perustanut yhdennentoista rahastonsa

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää Yhdysvalloissa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvan lainsäädännön mukaan kielletty tai edellyttäisi rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä.

CapMan Buyout on perustanut yhdennentoista rahastonsa, CapMan Buyout XI:n. Rahaston ensimmäisellä varainhankintakierroksella on kerätty jo noin 160 milj. euroa yhteensä yli 20 sijoittajalta. Rahaston suurimpiin sijoittajiin kuuluvat CapManin lisäksi työeläkevakuutusyhtiöt Varma ja Ilmarinen sekä valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi. Varainhankinta rahastoon jatkuu ja sen tavoitekoko on 250 milj. euroa.

CapMan Buyout XI -rahasto tulee tekemään määräysvaltasijoituksia keskisuuriin listaamattomiin yrityksiin Suomessa ja Ruotsissa. Rahaston kohdesegmentissä on yhteensä yli 7 000 yritystä ja CapMan Buyoutilla on pitkän historiansa ja paikallisten tiimiensä myötä vahva markkina-asema. Rahaston kohdeyrityksiä yhdistää mielenkiintoinen kasvutarina, oman osa-alueensa markkinajohtajuus, ja vahva yrityskulttuuri toimialasta riippumatta. CapMan Buyout -tiimin 11 sijoitusammattilaista toimivat Helsingissä ja Tukholmassa.

”Olemme erittäin iloisia sijoittajien osoittamasta luottamuksesta tiimiämme kohtaan. Olemme toteuttaneet lähivuosien aikana menestyksekkään sukupolvenvaihdoksen ja nykytiimi on alusta alkaen vastannut vuonna 2014 sijoitustoimintansa aloittaneen CapMan Buyout X -rahaston toiminnasta. Rahaston positiivinen kehitys ja siitä jo toteutetut neljä irtautumista ovat osoitus uuden strategian toimivuudesta. Tulemme keskittymään myös jatkossa tiiviiseen yhteistyöhön operatiivisen johdon kanssa, vastuulliseen ja pitkäjänteiseen arvonluontiin sekä vahvan yrityskulttuurin rakentamiseen kohteissamme”, sanoo CapMan Buyoutin managing partner Pia Kåll.

”Haluamme kiittää CapManin pitkäaikaisia rahastosijoittajia sitoumuksista ensimmäisellä varainhankintakierroksella. Rahasto herätti iloksemme kiinnostusta hyvin laajassa sijoittajakunnassa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Eläkesijoittajien lisäksi sijoittajiin kuuluu mm. rahastojen rahastoja, julkisen sektorin instituutioita, ammattiliittoja, säätiöitä ja perhesijoitusyhtiöitä”, kommentoi CapMan Oyj:n rahastosijoittajasuhteista vastaava johtaja Mari Simula.

”Yksitoista peräkkäistä rahastoa on ainutlaatuinen suoritus sekä Pohjoismaissa että globaalisti ja uusi Buyout-rahasto on lisäksi mitä hienoin tapa juhlistaa 30-vuotiasta CapMania”, kommentoi CapMan Oyj:n toimitusjohtaja Joakim Frimodig.

CapManin oma sitoumus rahastoon on 30 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
Pia Kåll, managing partner, CapMan Buyout, puh. 040 766 4446

Mari Simula, johtaja, rahastosijoittajasuhteet, CapMan Oyj, puh. 0400 316 288

CapMan Buyout on Pohjoismaiden suurin keskisuuriin listaamattomiin yrityksiin erikoistunut sijoitustiimi. Tiimiin kuuluu 11 sijoitusammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. CapMan Buyout on toteuttanut yhteensä yli 80 sijoitusta ja 70 irtautumista vuodesta 1989 lähtien ja sen kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa arvonkehitys- ja irtautumisvaiheessa. CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoitusalan asiantuntija ja joka hallinnoi yli 3,2 miljardin euron pääomia. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueet kattavat kohdeyhtiösijoittamisen, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaan kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut. CapManin palveluksessa on noin 140 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa, Moskovassa ja Luxemburgissa. CapMan was established in 1989. www.capman.com/fi