Skip to content

CapMan sijoittaa Cederrothiin

19/05/2008

CapMan lehdistötiedote 19.5.2008


CapManin hallinnoimat rahastot hankkivat omistukseensa Cederroth International AB:n (”Cederroth”) yhdysvaltalaiselta Alberto Culver Companylta (NYSE: ACV). Cederroth on kansainvälinen haavanhoito-, hygienia-, terveys- ja kotitaloustuotteiden valmistaja ja jakelija. CapManin tavoitteena on kehittää Cederrothia itsenäisenä yrityksenä ja vahvistaa yhtiön asemaa alansa johtavana paikallisena yrityksenä Pohjoismaissa ja muilla valituilla markkinoilla.
 
Cederrothin strategia on tarjota paikallisia tuotemerkkejä paikallisille markkinoille haavanhoito-, hygienia-, terveys- ja kotitaloustuotesegmenteissä. Yhtiöllä on toimintaa 30 Euroopan maassa, joista Ruotsi on tällä hetkellä suurin yksittäinen markkina-alue. Pohjoismaat yhteensä kattavat noin 67 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Cederrothin tuoteportfoliossa on noin 50 tuotemerkkiä, joista esimerkiksi Salvequick Bliw, Family Fresh, Samarin, Soraya, Asan ja Grumme ovat tunnettuja ja pitkät perinteet omaavia brändejä kohdemarkkinoillaan. Yhtiön palveluksessa on noin 870 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2007 oli 188 milj. euroa.
 
Vuonna 1895 perustettu Cederroth on alun perin ruotsalainen perheyritys. Yhtiö on laajentunut orgaanisesti ja yritysostojen kautta, ja se on kasvanut vakaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhtiö on ollut Alberto Culver Companyn omistuksessa vuodesta 1992.
 
”Uskomme, että Cederrothin asema vahvoine paikallisine brändeineen on erittäin houkutteleva, ja että yhtiöllä on paljon kehityspotentiaalia ja mahdollisuuksia vahvistaa edelleen asemaansa. Cederroth on kasvanut vakaasti, ja näemme runsaasti kasvun mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Yhtiön johto ja henkilöstö ovat tehneet meihin vaikutuksen, ja lähdemmekin mielellämme kehittämään Cederrothia yhdessä heidän kanssaan”, sanoo CapManin partneri Mats Gullbrandsson.
 
”Olemme tyytyväisiä uuteen omistajaan. Uskon, että CapManin kokemus liiketoiminnan kehittämisestä, pohjoismainen kontaktiverkosto ja rahoituksellinen tuki antavat meille mahdollisuuden aktiivisesti kehittää Cederrothia ja toteuttaa mielenkiintoisia kasvu- ja liiketoimintamahdollisuuksia”, sanoo Cederrothin toimitusjohtajana vuodesta 2004 toiminut Leif Wahlgren.
 
”Olemme tyytyväisiä löydettyämme Cederrothille vahvan uuden omistajan, jolla on näkemys pohjoismaisesta markkinasta ja kokemusta kuluttajatuotteista. Alberto-Culverille kauppa antaa mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintamme eli kauneudenhoitotuotemerkkiemme TRESemmé, Nexxus, Alberto VO5 and St. Ives kasvattamiseen ydinmarkkinoillamme”, sanoo Alberto-Culverin toimitusjohtaja V. James Marino.
 
Sijoituksen yhtiöön tekevät CapMan Buyout VIII ja CapMan Mezzanine IV -rahastot, joissa CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja. Vähemmistöosuus sijoituksesta syndikoidaan Litorina Kapitalin kanssa. Kaupan toteutuminen on ehdollinen kilpailuviranomaisten hyväksynnälle, ja sen odotetaan toteutuvan heinäkuun loppuun mennessä.
 
CapManin neuvonantajina kaupassa toimivat Catella Consumer (taloudellinen neuvonantaja), Vinge (oikeudellinen neuvonantaja), KPMG Transaction Services (taloudellinen neuvonantaja) ja Environ (ympäristöneuvonantajana).
 
 
Lisätietoja:
Mats Gullbrandsson, partneri, CapMan Buyout, p. tai +46 734 40 84 88
Leif Wahlgren, toimitusjohtaja, Cederroth, p. +46 705 20 89 19
 
CapMan  www.capman.com  
CapMan on Pohjoismaiden johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,0 miljardin euron pääomia pohjoismaisissa pääomarahastoissaan. Yhtiöllä on neljä sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi, ja joilla on omat rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on 120 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Oslossa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.