Hallinnointi
Palkitseminen
Palkitsemisen osa-alueet
Harkitessaan palkitsemisen osa-alueita, CapManin palkitsemisvaliokunta ja hallitus ovat arvioineet periaatteita ensi kädessä oikeudenmukaisuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta, huomioiden tasapainon säilymisen osakkeenomistajien, rahastosijoittajien ja työntekijöiden eduissa. Palkitsemisjärjestelmien tarkoituksena on tukea liiketoiminnassa onnistumista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Palkitsemispolitiikka
Palkitsemisspolitiikassa avataan CapManin palkitsemisperiaatteita tarkemmin.
Palkitsemisen CapManilla on tarkoitus tukea yhtiön liiketoimintastrategiaa.
Yhtiö noudattaa henkilöstön palkitsemisessa seuraavia keskeisiä periaatteita, jotka tukevat liiketoimintastrategian toteutumista:
- Palkitseminen on kokonaisuutena tutkitusti kilpailukykyistä
- Palkitseminen houkuttelee ja sitouttaa yhtiöön
- Palkitseminen on oikeudenmukaista, tasapuolista ja helposti ymmärrettävää
- Palkitseminen on kannustavaa ja ohjaa liiketoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttamiseen
- Kokonaispalkitsemisen taso perustuu tehtävien vaativuuteen
- Osakkeenomistajien, rahastosijoittajien ja henkilöstön etujen yhteensovittaminen
Toimitusjohtajan palvelusuhteen ehdoista sovitaan toimitusjohtajan palvelusopimuksessa. Toimitusjohtajan palkitsemiseen sovelletaan lähtökohtaisesti samoja palkitsemien periaatteita ja käytäntöjä (esimerkiksi luontoisetujen suhteen) kuin muihinkin työntekijöihin. Toimitusjohtajan tehtävän erityisasema ja vaativuus sekä toimitusjohtajan rooliin kuuluva vastuuasema huomioiden toimitusjohtajalle voidaan kuitenkin tarjota tiettyjä muusta henkilöstöstä poikkeavia etuuksia (kuten eläke-etu). Toimitusjohtajasopimuksen ehtoja kuvataan yksityiskohtaisemmin vuosittain julkistettavassa palkitsemisraportissa sekä yhtiön verkkosivuilla. Palkitsemisraportti julkaistiin ensimmäisen kerran kalenterivuodelta 2020, ja se päivitettiin vuonna 2023.
CapManin toimielinten palkitsemispolitiikka on laadittu osakeyhtiölain sekä 1.1.2025 voimaan tulleen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (jäljempänä hallinnointikoodi) mukaisesti. Palkitsemispolitiikkaa sovelletaan CapManin hallituksen, toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen palkitsemiseen.
Hallinnointikoodi on saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n verkkosivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi. Alkuperäinen politiikka hyväksyttiin CapManin varsinaisessa yhtiökokouksessa 11.3.2020. Päivitetty politiikka hyväksyttiin CapManin varsinaisessa yhtiökokouksessa 15.3.2023.
Harkitessaan palkitsemisen osa-alueita hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta ja hallitus ovat arvioineet periaatteita ensi kädessä oikeudenmukaisuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta ja ottaneet huomioon tasapainon säilymisen osakkeenomistajien, rahastosijoittajien ja työntekijöiden eduissa. Palkitsemisen tarkoituksena on tukea ja vahvistaa liiketoiminnassa onnistumista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Hallituksen jäsenten palkitsemisen vahvistaa varsinainen yhtiökokous. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tekee varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotuksen hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista. Vuoden 2026 varsinaisen yhtiökokouksen tekemän päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajan palkkio on 5 650 euroa kuukaudessa (2025: 5 450 euroa), varapuheenjohtajan palkkio on 4 500 euroa kuukaudessa (2025: 4 350 euroa), hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan kuukausipalkkio on 4 500 euroa kuukaudessa (2025: 4 350) siinä tapauksessa, että hän ei toimi samalla hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana, ja jäsenen palkkio on 3 600 euroa kuukaudessa (2025: 3 500 euroa). Kuukausipalkkiot maksetaan rahana varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti. Hallituksen jäsenet eivät ole työ- tai palvelusuhteessa CapManiin eikä heillä ole mahdollisuutta osallistua CapManin osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään. CapManilla ei myöskään ole eläkejärjestelyitä, joihin he voisivat osallistua.
Hallituksen ja sen valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 800 euron palkkio kokoukselta (2025: 800 euroa) ja jäsenille 400 euron palkkio kokoukselta (2025: 400 euroa). Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Kaikille hallituksen jäsenille korvataan kohtuulliset matkakulut CapManin matkustussäännön mukaisesti.
Hallituksen jäsenille vuonna 2025 maksetut palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet on selostettu vuoden 2025 palkitsemisraportissa alempana.
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitseminen
Hallitus vahvistaa vuosittain toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten palkitsemisen periaatteet ja elementit. Hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee esitykset palkitsemiseen liittyvistä asioista hallituksen päätöksentekoa varten. Valiokuntaan kuuluu vähintään kaksi riippumatonta hallituksen jäsentä eikä yhtään CapManin johtoon kuuluvaa henkilöä.
Kaikki muutokset toimitusjohtajan palkkaan ja palkitsemiseen tehdään ainoastaan hallituksen hyväksynnällä. Johtoryhmän jäsenten kuukausipalkkoja voidaan korottaa toimitusjohtajan esityksestä ja hallituksen puheenjohtajan hyväksynnällä. Vuodesta 2020 alkaen toimitusjohtajan palkitseminen on noudattanut vuoden 2023 varsinaisessa yhtiökokouksessa hyväksyttyä toimielinten palkitsemispolitiikkaa.
Toimitusjohtaja Pia Kållin palkitseminen muodostuu 35 000 euron kuukausipalkasta sekä luontoiseduista (puhelin-, lounas- ja liikuntaedut). Lisäksi hänellä on yhtiön puolesta järjestetty maksuperusteinen lisäeläkevakuutus, jonka vuosittainen vakuutusmaksu vastaa kymmentä prosenttia vuosipalkasta. Toimitusjohtajalla on oikeus vapaakirjaan kolmen vuoden vakuutusajan jälkeen asteittain niin, että vapaakirja kattaa kuuden vuoden kuluttua lisäeläkevakuutuksen kokonaisuudessaan. Toimitusjohtajan eläkkeellesiirtymisikä on 63 vuotta.
Toimitusjohtajalle ei ole määritelty lyhyen aikavälin kannustimia. Toimitusjohtajan pitkän aikavälin kannustinohjelma muodostuu osakepohjaisesta palkitsemisesta, jota on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Osakepohjaiset palkitsemisohjelmat” osiossa 3.
Toimitusjohtajalla on molempia osapuolia sitova kuuden kuukauden irtisanomisaika. Toimitusjohtaja on oikeutettu 12 kuukauden palkkaa vastaavaan erorahaan, mikäli yhtiö irtisanoo sopimuksen.
Yhtiön hallitus on palkitsemista harkitessaan korostanut johdon pitkäaikaista sitoutumista ja vähentänyt lyhyen aikavälin kannustimia palkitsemisjärjestelmissä. Toimitusjohtaja ei ole mukana lyhyen aikavälin kannustinohjelmissa. Muille johtoryhmän jäsenille voidaan maksaa vuosibonuksia hallituksen vuosittain vahvistaman palkitsemispolitiikan perusteella. Tyypillisesti vuosibonukset on sidottu sekä liiketoiminnan tulokseen että henkilökohtaisten/tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Vuoden 2025 aikana johtoryhmän jäsenille (pois lukien toimitusjohtaja) maksetut palkkiot olivat yhteensä 2 891 587 euroa sisältäen 2 128 634 euroa peruspalkkojen muodossa sekä 762 953 euroa bonuksien muodossa, jotka kertyivät tilikaudelta 2025.