Skip to content

CAPMAN ON MYYNYT SAMPO OYJ:N OSAKKEET 30 MILJ. EUROLLA, TULOSVAIKUTUS RAHOITUSERIEN JÄLKEEN 18 MILJ. EUROA

17/05/2001

CapMan Oyj on myynyt omistamansa Sampo Oyj:n osakkeet, yhteensä 2 931 260 kappaletta, kansainvälisille ja kotimaisille sijoittajille. Osakkeiden myyntiarvo oli noin 30 miljoonaa euroa, ja sen vaikutus CapMan Oyj:n vuoden 2001 tulokseen rahoituserien jälkeen on noin 18 miljoonaa euroa.



Osakemyynnin seurauksena CapManin tuloksen vuodelta 2001 rahoituserien jälkeen arvioidaan olevan noin 28 miljoonaa euroa. Tällöin tulos verojen ja vähemmistöosuuksien jälkeen olisi samalla tasolla kuin vuonna 2000, jolloin tulos oli 20,1 miljoonaa euroa. Julkistetun osinkopolitiikan mukaisesti CapManin tavoitteena on jakaa vähintään 50 prosenttia nettotuloksestaan osinkoina.



Sampo Oyj:n osakkeet siirtyivät CapManin omistukseen Vestcap Oyj:n ja CapMan Oyj:n sulautumisen seurauksena. Sulautumisprosessin aikana tapahtui Mandatum Pankki Oyj:n ja Sampo-Leonian omistusjärjestely, jonka seurauksena Vestcapin omistamat Mandatum Pankki Oyj:n osakkeet vaihtuivat Sampo Oyj:n osakkeiksi.



Osakemyynnillä hajautetaan sijoitusomaisuutta ja vapautetaan pääomia käytettäväksi yhtiön kehittämiseen ja kasvustrategian toteuttamiseen. CapManin tavoitteena on myös kasvattaa omasta taseesta tehtyjen sijoitusten määrä nykyisestä yhdestä prosentista noin 5-10 prosenttiin tulevien rahastojen pääomasta. Tällä hetkellä CapMan hallinnoi 12 pääomarahastossaan noin 1 160 miljoonan euron pääomia, joista 460 miljoonaa euroa osakkuusyhtiön, eurooppalaisiin pääomarahastoihin sijoittavan Access Capital Partnersin kautta.



CapMan Oyj



Anne Pirilä

viestintäpäällikkö