CapMan Oyj-konsernin (CapMan) katsauskauden liikevaihto oli 3,3 milj. euroa (5,4 milj. euroa 1.1.-31.3.2001). Tulos rahoituserien jälkeen oli 0,9 milj. euroa (3,4 milj. euroa). Katsauskauden tulos verojen ja vähemmistöosuuksien jälkeen oli 0,7 milj. euroa (2,3 milj. euroa). Tulos/osake oli 0,01 euroa (0,05 euroa).
Tuloksen pieneneminen johtuu voitonjako-osuustuottojen supistumisesta. Pääomasijoitustoiminnalle on tyypillistä, että voitonjako-osuustuotot voivat vaihdella vuosineljänneksittäin huomattavastikin, mikä ilmenee liitteenä olevista kvartaalituloksista (liite 2).
CapManin pääliiketoiminta on pääomarahastojen hallinnointi, ja yhtiön tuotot muodostuvat rahastoilta saatavista hallinnointipalkkioista, rahastojen voitonjako-osuustuotoista sekä osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksesta. Likvidien varojen tuotoilla on myös merkittävä vaikutus yhtiön tulokseen.
Osavuosikatsauksessa käsitellään ensin hallinnoitavien rahastojen toimintaa ja sen jälkeen esitellään CapManin toiminta ja tulos katsauskaudella.
CapManin hallinnoimat rahastot
CapManin rahastojen sijoitustoiminta jakautuu kohdeyritys-sijoituksiin sekä muihin pääomarahastoihin tehtäviin sijoituksiin. Kohdeyrityssijoitukset käsittävät keskikokoiset yritysjärjestelyt (buy out), teknologiasijoitukset ja sijoitukset terveydenhuollon (life science) toimialalle Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yritysjärjestelyjä tehdään valmistavaan teollisuuteen, palvelualoille sekä kaupan toimialalle. Teknologiasijoitukset kohdistuvat pääasiassa tietotekniikka-, telekommunikaatio- ja mediasektoreilla toimiviin, voimakkaassa kasvuvaiheessa oleviin yrityksiin. Ruotsalaisen pääoma-sijoitusyhtiön Swedestart Management AB:n hankinnan myötä CapManin rahastojen sijoitustoiminta käsittää nyt myös sijoitukset terveydenhuollon (life science) toimialalle. Niissä pääpaino on lääketieteen teknologiaan erikoistuneissa yrityksissä.
Muihin pääomarahastoihin tehtävät sijoitukset toteutetaan euroopanlaajuisesti osakkuusyhtiö Access Capital Partnersin kautta, jonka hallinnoimat kaksi rahastoa sijoittavat keskikokoisiin buy out – ja teknologiarahastoihin.
Merkittävät pääomat uusiin sijoituksiin
CapMan hallinnoi katsauskauden lopussa pääomarahastoissaan yhteensä 1 344 miljoonan euron pääomia. Tästä suoraan kohde-yrityksiin sijoittavien pääomarahastojen osuus oli 870 miljoonaa euroa. Rahastojen sijoitukset kohdeyrityksiin hankintahinnalla olivat katsauskauden lopussa 394,2 milj. euroa. Siitä 76 % oli sijoitettuna perinteisen talouden yrityksiin ja 24 % teknologia-yrityksiin. Uusiin sijoituksiin oli jäljellä noin 400 milj. euroa. Luvut eivät sisällä tanskalaisen tytäryhtiön CapMan Invest A/S:n hallinnoimia pääomia (35,4 milj. euroa) tai ruotsalaisen CapMan AB:n (ent. Swedestart Management AB) hallinnoimia pääomia (160 milj. euroa). Tanskan kaksi rahastoa ovat elinkaarensa loppuvaiheessa ja niissä on jäljellä enää kolme sijoitusta. Swedestart Management AB siirtyi CapManin sataprosenttisesti omistamaksi tytäryhtiöksi katsauskauden jälkeen 18.4.2002.
Osakkuusyhtiö Access Capital Partnersin hallinnoimat pääomat olivat katsauskauden lopussa 474 miljoonaa euroa. Siitä oli sijoitettu/sitoutettu 254,8 milj. euroa ja sijoituksiin oli jäljellä 219,2 miljoonaa euroa.
Rahastojen sijoitukset kasvussa
CapManin hallinnoimat, kohdeyrityksiin sijoittavat rahastot tekivät tammi-maaliskuussa kolme uutta sijoitusta ja kaksi merkittävää lisäsijoitusta yhteensä 32,7 milj. eurolla (23 milj. eurolla).
Uudet sijoituskohteet perinteisillä toimialoilla olivat Suomen johtava henkilöstövuokrausyhtiö Extra Henkilöstöpalvelut sekä monialayhtiö Savcor Group, jonka sijoitus toteutettiin mezzanine-lainalla. Teknologiasektorilla uusi sijoituskohde oli oululainen, videoratkaisuja langattomiin päätelaitteisiin kehittävä Hantro Products Oy. Merkittävimmät lisäsijoituskohteet tammi-maalis-kuussa olivat mediatalo Aktivist Network Oy sekä XML-teknologian kehittämiseen ja tuotantoon erikoistunut Republica Oy.
Rahastojen irtautumiset
Katsauskauden aikana Finnventure Rahasto II ja III irtautuivat osittain puulämmitystuotteita ja tulisijoja valmistavasta UPL Holding Oy:stä, joka maksoi pääosan rahastojen vaihtovelkakirjalainasta takaisin. Finnventure Rahasto II:n sijoituskohde, siitakesienien viljelyyn erikoistunut Mytek Oy hakeutui konkurssiin maaliskuussa. Finnventure III:n alarahasto Alta Berkeley Nordic Partners irtautui Iobox Oy:stä vuonna 2000. Osa Iobox Oy:n kauppahinnasta, noin 1,2 miljoonaa euroa, kirjautui katsauskaudella sulkutilijärjestelyn päätyttyä rahaston tulokseen.
Tiedot CapManin hallinnoimista rahastoista ja niiden kohdeyrityksistä ovat nähtävillä yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.capman.fi.
Eurooppalaiset rahastosijoitukset
CapMan Oyj:n osakkuusyhtiö Access Capital Partners on Euroopan johtavia rahastojen rahastoja. Se hallinnoi kahdessa rahastossaan yhteensä 474 miljoonan euron pääomia. Access Capital Fund (ACF) on kooltaan 250 milj. euroa, ja se on sijoittanut 19 eurooppalaiseen rahastoon. Access Capital Fund II (ACF II) on kooltaan 224 miljoonaa euroa, ja katsauskauden päättyessä se oli tehnyt 3 sijoitusta.
ACF II:een kerätään vielä lisäsijoituksia, ja sen lopullinen koko päätetään kesäkuun 2002 loppuun mennessä. CapMan Oyj:n sijoitus-sitoumus ACF II:een on 10 miljoonaa euroa.
Tarkemmat tiedot Access Capital Partnersista ja sen rahasto-sijoituksista löytyvät yhtiön kotisivuilta osoitteessa
www.access-capital-partners.com.
CapMan
Taloudellinen kehitys
CapManin katsauskauden liikevaihto oli 3,3 milj. euroa (5,4 milj. euroa 1.1.-31.3.2001). Rahastoilta saatavien hallinnointi-palkkioiden osuus liikevaihdosta kasvoi edellisvuodesta ja oli 2,7 milj. euroa (2,0 milj. euroa). Rahastojen irtautumisissa CapManin saama osuus voitonjako-osuustuotoista pieneni ja oli 0,3 milj. euroa (3,3 milj. euroa). Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli tammi-maaliskuussa 0,1 milj. euroa (37 tuhatta euroa). Tulos verojen ja vähemmistö-osuuksien jälkeen oli 0,7 milj. euroa (2,3 milj. euroa). Tuloksen pieneneminen johtuu voitonjako-osuustuottojen supistumisesta. Viime vuoden vastaavalle ajanjaksolla ajoittui tuottoisa irtautuminen Marli Groupista.
Yhtiön oma pääoma/osake oli katsauskauden lopussa 0,93 euroa
(0,18 euroa). Katsauskauden lopussa CapManin kassavarat olivat
54 miljoonaa euroa. Yhtiöllä ei ole korollista velkaa. Oman pääoman tuotto oli 1,1% (15,3%).
CapManille uusi pohjoismainen osakepääomarahasto
CapMan alkoi syksyllä 2001 kerätä pääomia uuteen pohjoismaiseen osakepääomarahastoon CapMan Equity VII:ään. Rahasto on CapManin seitsemäs osakepääomarahasto, ja 31.1.2002 päätetyllä ensimmäisellä rahoituskierroksella siihen oli kerätty 166 miljoonan euron pääomat. Rahastoon odotetaan vielä lisäsijoituksia, ja tavoitteena on päättää sen lopullinen koko kesäkuun 2002 loppuun mennessä, joskin tämän ajankohdan pidentäminen on mahdollista, koska yksikään potentiaalinen uusi sijoittaja ei ole tehnyt lopullista sijoituspäätöstä.
CapMan Equity VII:n sijoitusstrategian mukaisesti 2/3 sijoituksista tehdään keskikokoisiin yritysjärjestelyihin ja 1/3 tietotekniikka-
ja telekommunikaatioaloilla toimiviin teknologiayhtiöihin.
4(15)
Uuden rahaston sijoitusten pääpaino on Pohjoismaissa toimivissa yrityksissä. CapMan Oyj:n oma sijoitussitoumus uuteen rahastoon on
15 miljoonaa euroa.
Toiminta laajeni Ruotsiin
CapMan Oyj allekirjoitti 1.2.2002 sopimuksen ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiön Swedestart Management AB:n koko osakekannan siirtymisestä CapManin omistukseen. Kauppahinta oli noin 17 miljoonaa euroa, joka muodostui käteismaksuosuudesta sekä Swedestartin kolmelle omistajalle suunnatusta osakeannista. CapMan Oyj laski liikkeeseen
4.500.000 kpl uutta B-osaketta, jotka oikeuttavat yhteensä 5,9% omistusosuuteen CapMan Oyj:ssä. Yritysoston myötä yhtiön kolmesta omistajasta tuli CapManin senior partnereita. Swedestart Management AB siirtyi CapMan Oyj:n sataprosenttisesti omistamaksi tytäryhtiöksi 18.4.2002. Yritysoston seurauksena CapManin osakepääoma nousi 45.000 eurolla. B-osakkeiden määrä on osakepääoman korotuksen jälkeen 67.694.630 kpl ja osakepääoma kaikki osakelajit mukaan lukien 756.946,30 euroa. Uudet osakkeet otettiin kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä 22.4.2002.
Yhtiöt käynnistivät hankkeen julkistamisen jälkeen toimintojen integroinnin, ja Ruotsiin on alettu rekrytoida yritysjärjestelyihin erikoistunutta tiimiä. Pohjoismainen yhteistyö tiivistyy sekä uusien sijoituskohteiden että irtautumisvaihtoehtojen identifioinnissa, mikä vahvistaa CapManin asemaa pohjoismaisilla pääomasijoitusmarkkinoilla.
Swedestart on yksi Ruotsin kokeneimmista ja parhaiten menestyneistä pääomasijoittajista. Yhtiö hallinnoi neljässä rahastossaan noin 160 miljoonan euron pääomia. Rahastot on perustettu vuosina 1995 (Swedestart I),1998 (Swedestart II) ja 2000 (Swedestart Tech ja Swedestart Life Science). Osana kauppaa CapMan on oikeutettu 4-20 % osuuteen Swedestart II -rahaston voitonjako-osuustuotoista. CapManin osuus niistä määräytyy sen mukaan, miten merkittäviä irtautumistuotot ovat. Rahasto on täyteen sijoitettu. Lisäksi CapMan on oikeutettu 12 %:n osuuteen Swedestart Tech -rahaston voitonjako-osuustuotoista ja
10 % osuuteen Swedestart Life Science -rahaston voitonjakotuotoista.
Edellämainitut kaksi rahastoa ovat uusia ja niistä on tähän mennessä tehty vain muutama sijoitus.
Swedestartin palveluksessa on 12 henkilöä, joista 8 osallistuu sijoitustoimintaan. Swedestartin hallinnoimat rahastot ovat sijoittaneet 24 yritykseen ja irtautuneet 11 yrityksestä. Rahastojen tuotot sijoittajille ovat olleet erinomaiset. Swedestart I -rahaston nettotuotto (IRR) sijoittajille on ollut yli 40% p.a. ja Swedestart II -rahaston yli 180% p.a.(tilanne tammikuussa 2002). Tarkemmat tiedot yritysostosta löytyvät 1.2.2002 julkaistusta pörssitiedotteesta osoitteessa http://www.capman.fi.
5(15)
Henkilöstö
Katsauskauden päättyessä CapManin palveluksessa oli yhtiön Helsingin toimistossa 45 (43) henkilöä ja Tanskassa tytäryhtiö CapMan Invest A/S:n palveluksessa 5 henkilöä. Lisäksi Helsingissä toimi neljä senior advisoria konsulttisuhteessa CapMan Capital Management Oy:n kanssa.
Osakevaihto ja kurssikehitys
CapMan Oyj:n B-osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana yhteensä 8.450.954 kpl 23 miljoonalla eurolla. Katsauskauden korkein kaupantekokurssi oli 2,90 euroa ja alin 2,30 euroa.
Vuoden ensimmäisen pörssipäivän 2.1.2002 päätöskurssi oli
2,30 euroa ja katsauskauden viimeisen pörssipäivän 27.3.2002
päätöskurssi oli 2,77 euroa. Tehtyjen kauppojen keskikurssi
oli 2,73 euroa. CapMan Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä
5 689 osakkeenomistajaa.
B-osakkeiden markkina-arvo oli katsauskauden lopussa noin 178 milj. euroa ja yhtiön koko osakekannan markkina-arvo A-osakkeet mukaanlukien noin 200 miljoonaa euroa.
Merkittävät muutokset omistusrakenteessa
CapMan Oyj sai 26.3.2002 tiedon, että Fennogens S.A.:n omistus-osuus CapMan Oyj:ssä on laskenut alle 5 prosenttiin yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä.
Hallinto
CapMan Oyj:n 3.4.2002 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti
vuoden 2001 tilinpäätöksen ja myönsi hallitukselle ja toimitus-johtajalle vastuuvapauden. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,26
euroa osakkeelta. Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin viisi henkilöä. Hallituksen jäseninä jatkavat LEL Työeläkekassan toimitusjohtaja Lauri Koivusalo, Jaakko Pöyry Group Oyj:n varatoimitusjohtaja Teuvo Salminen, CapMan Oyj:n toimitusjohtaja
Ari Tolppanen ja CapManin senior partner Vesa Vanha-Honko. Uudeksi jäseneksi valittiin Lennart Jacobsson, CapManin Ruotsista hankkiman pääomasijoitusyhtiön Swedestart Management AB:n senior partner. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin järjestäytymiskokouksessa
Lauri Koivusalo ja varapuheenjohtajaksi Vesa Vanha-Honko.
Tilintarkastajaksi valittiin PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jan Holmberg.
Hallituksen valtuutukset
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön osakepääoman korottamisesta vanhojen osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen yhdessä tai useammassa erässä osakkeiden uusmerkinnällä tai ottamalla vaihtovelkakirjalainan. Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääoma voi korottua enintään 35 000,00 eurolla siten, että suunnatun osakeannin
6(15)
uusmerkinnällä taikka vaihtovelkakirjalainan nojalla voidaan laskea liikkeelle yhdessä tai useammassa erässä enintään 3.500.000 uutta yhtiön B-osaketta nimellisarvoltaan 0,01 euroa. Valtuutus on voimassa
vuoden päätöksestä lukien.
Swedestart Management AB:n hankinnassa liikkeeseen lasketut 4.500.000 kpl uutta B-osaketta liittyvät CapMan Oyj:n ylimääräisen yhtiö-
kokouksen päätökseen 31.5.2001, jossa hallitus valtuutettiin laskemaan liikkeeseen enintään 7.000.000 kpl uutta B-osaketta.
Tästä valtuutuksesta on käytetty 5.630.000 osaketta ja se on
voimassa 31.5.2002 saakka.
Varsinainen yhtiökokous 3.4.2002 valtuutti hallituksen päättämään omien B-osakkeiden hankkimisesta yhtiön voitonjakokelpoisilla varoilla siten, että B-osakkeita voidaan hankkia enintään 3 500 000 kappaletta. Yhtiölle ja sen tytäryhteisölle kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu nimellisarvo tai niiden tuottama äänimäärä ei hankinnan jälkeen saa ylittää 5% yhtiön osakepääomasta tai kaikkien osakkeiden äänimäärästä. Valtuutus on voimassa yhden vuoden päätöksestä lukien.
Yhtiökokous peruutti 31.5.2001 myönnetyn valtuutuksen omien osakkeiden hankkimiseksi ja luovuttamiseksi siltä osin kuin valtuutusta ei ole käytetty.
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
CapManin hallinnoimat rahastot
CapManin hallinnoimat rahastot ja Knowledgepool Tieturi Oy:n toimiva johto ostivat huhtikuussa ICL Plc:ltä Suomen suurimman tietotekniikkakoulutusyrityksen KnowledgePool Tieturi Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupassa CapManin rahastoille siirtyi 85% ja Tieturin johdolle 15% yhtiön osakkeista.
CapManin hallinnoimien rahastojen osittain omistama LPG Innovations Oy myi huhtikuussa liiketoimintansa Yomi Applications Oy:lle. Kaupan myötä Yomi Applications Oy:lle siirtyivät LPG Innovations Oy:n tuotteet, asiakassopimukset ja tuoteoikeudet.
Järjestelyn vaikutus LPG Innovations Oy:öön sijoittaneiden, CapManin hallinnoimien rahastojen arvonkehitykseen määräytyy kaupan loppuunsaattamisen ja LPG Innovations Oy:n ulkomaisen liiketoiminnan kehittymisen myötä. Kaupalla ei ollut vaikutusta yhtiön omistusrakenteeseen.
CapManin hallinnoimat rahastot myivät huhtikuussa 1,5 prosentin omistusosuutensa Arcorus Oyj:stä (ent. GSH International Oyj) ruotsalaiselle Ratos AB:lle CapManin hallinnoima Finnventure Rahasto III sijoitti Arcorus Oyj:öön vuonna 1997. Yhtiöstä irtauduttiin osittain jo keväällä 2000.
Arcorus Oyj:öön sijoittanut Finnventure Rahasto III kuuluu voitonjaon piiriin. Edellämainitussa irtautumisessa CapManin saama voitonjako-osuustuotto on noin 0,2 miljoonaa euroa.
Kuluvan tilikauden näkymät
CapManin hallinnoimat rahastot
CapManin etabloituminen Tanskaan ja Ruotsiin yritysostojen kautta kasvattaa yhtiön tunnettuutta ja kiinnostavuutta pääomasijoittajaa etsivien yritysten keskuudessa sekä lisää sijoitusfokukseen sopivien kohteiden määrää. CapMan jatkaa sijoitusstrategiansa toteuttamista pohjoismaisella tasolla,
ja sijoitusten pääpaino on keskisuurissa yritysjärjestelyissä, tietotekniikka- ja telekommunikaatioalan yrityksissä sekä terveydenhuollon (life science) toimialalla toimivissa, pääasiassa lääketieteen teknologiaan erikoistuneissa yrityksissä.
CapManin sijoituskohteiden arvonnousun perustana ovat orgaaninen ja yritysostojen avulla tapahtuva kasvu, kannattavuuden ja kassavirran parantaminen sekä kehittyneet rahoitusrakenteet. Tavoitteena on myös luoda yhtiöille sellainen strateginen markkina-asema, joka kiinnostaa sekä teollisia ostajia että osakemarkkinoita. CapMan etsii aktiivisesti sijoituskohteilleen yrityksen kehityksen ja markkinatilanteen mukaisesti sopivinta irtautumisajankohtaa ja -tapaa. Tuottoisat irtautumiset kohdeyrityksistä eivät ole riippuvaisia ainoastaan tilanteesta osakemarkkinoilla. Tyypilliseksi irtautumistavaksi on noussut myynti teolliselle ostajalle.
Tavoitteena on, että rahastojen maksamat hallinnointikorvaukset kattavat hyvin CapManin kulut. Yhtiön kuluvan vuoden tulos riippuu suurelta osin siitä, tehdäänkö merkittäviä irtaantumisia niissä kohdeyhtiöissä, joissa voitonjakovaiheessa olevat rahastot ovat omistajina. Useissa kohdeyrityksissä on meneillään irtautumisselvityksiä ja neuvotteluja. Ennakoimme, että irtautumisia kohdeyrityksistä tapahtuu kuluvan vuoden aikana, mutta niiden vaikutusta vuoden 2002 tulokseen on vielä liian aikaista arvioida.
Uskomme, että pääomasijoittaminen on jatkossakin kasvuala. Pääomasijoitukset Euroopassa edustavat 0,38% bruttokansan-tuotteesta, kun vastaava luku Yhdysvalloissa on 1,03% BKT:sta. Konsolidoituminen jatkuu sekä perinteisillä toimialoilla että teknologiasektorilla ja valtio-omisteisten yritysten yksityistäminen lisääntyy. Sukupolvenvaihdosten toteuttamiseen perheyrityksissä käytetään myös yhä useammin pääomasijoittajan tarjoamaa rahoitusta. CapManin kotimarkkina-alueella Pohjoismaissa kasvua tukevat lisäksi vahva telekommunikaatioalan tutkimus- ja kehityspanostus sekä lisääntynyt yrittäjä-aktiivisuus.
Rahastojen elinkaari on pitkä, yleensä 10 vuotta. Hallinnointi-yhtiö tulee rahaston osalta voitonjaon piiriin, kun se
on tuottanut sijoittajilleen tietyn, tyypillisesti noin 6-8 prosentin vuotuisen etuoikeutetun tuoton. Tämän jälkeen hallinnointiyhtiön osuus rahastojen kohdeyritysten irtautumisista saamasta kassavirrasta on yleensä 20-25 prosenttia. CapManin hallinnoimista rahastoista neljä on tällä hetkellä voitonjaon piirissä. Niiden pääomat ovat 84,1 miljoonaa euroa, mikä edustaa 9,7 prosenttia kohdeyrityksiin sijoittavien rahastojen pääomista (870 milj. euroa).
CapManin hallinnoimien, kohdeyrityksiin sijoittavien rahastojen salkut, hankintahinnaltaan yhteensä 394,2 milj. euroa, sisältävät sekä perinteisessä teollisuudessa (osuus 76%) että teknologia-sektorilla toimivia yhtiöitä (osuus 24%). Näiden rahastojen salkkujen arvo on European Venture Capital Associationin antamien arvonmäärityssuositusten mukaisesti laskettuna (ns. fair market value) 466 miljoonaa euroa. Rahastokohtaiset tiedot löytyvät liitteestä 3. Salkkuihin sisältyy useita yrityksiä, joissa on merkittävää arvonnousupotentiaalia. Salkuissa on myös sekä perinteisillä toimialoilla että teknologiasektorilla toimivia yhtiöitä, joiden riskitaso on selvästi korkeampi kuin sijoitusta tehtäessä.
CapManilla on hyvät mahdollisuudet tehdä uusia sijoituksia, sillä Ruotsin tytäryhtiön uudet rahastot mukaan lukien käytettävissä on noin 500 miljoonan euron pääomat uusiin sijoituksiin.
Osakkuusyhtiö Access Capitalin tilanne on vastaavantyyppinen,
eli sen rahastoilla on käytettävissä runsaasti pääomia uusien sijoitusten tekemisiin.
CapMan Oyj julkistaa osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2002
tiistaina 6.8.2002.
Helsingissä 7.5.2002
CAPMAN OYJ
hallitus
Täydellinen raportti taulukkoineen on ladattavissa alla olevasta linkistä.