”Tuntuu hyvältä, että voimme panostaa life science -yksikkömme kehittämiseen myös vallitsevan heikomman taloussuhdanteen aikana. Se vahvistaa korkeita tavoitteitamme, mutta on samalla osoitus CapManin taloudellisesta vahvuudesta”, sanoo CapManin life science -tiimin vetäjä Jan Lundahl, jolla on yli 15 vuoden kokemus pääomasijoitustoiminnasta life science -toimialalla.
CapMan on Pohjoismaiden suurimpia pääomasijoittajia, jolla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. CapMan hallinnoi/neuvoo rahastoja, joilla on yli 1,6 miljardin euron pääomat. Yhtiön life science -sijoitusten painopiste on lääketieteen teknologiassa. Life science -yksikköä johdetaan Ruotsista, ja sen toimintaa tullaan laajentamaan myös Suomeen ja Tanskaan.
Björn Nordenvall vahvistamaan life science -tiimiä
Osana life science -toiminnan pohjoismaista laajentamista toteutetaan Suomessa ja Tanskassa uusia rekrytointeja. Samanaikaisesti vahvistetaan ruotsalaista life science -tiimiä Björn Nordenvallin rekrytoinnilla. Nordenvall on lääkäri ja dosentti, ja hän on toiminut useissa johtotehtävissä life science -toimialalla viimeisen 20 vuoden aikana. Hän on esimerkiksi työskennellyt toimitusjohtajana Carnegie Medicin AB:ssa, Sophiahemmet AB:ssa sekä amerikkalaisessa, pörssinoteeratussa biotekniikkayrityksessä Oxigene Inc:ssä.
”Björn Nordenvall on todellinen yrittäjä, ja olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme hänet tiimiimme. Hän on työskennellyt kasvuyritysten parissa, ja hänellä on lisäksi käytönnön kokemusta sairaanhoitoalasta sekä lääkärinä että toimitusjohtajana”, sanoo Jan Lundahl.
”CapManillä on hyvä toimintamalli, ja näkymät niin pääomasijoitusalalla kuin life science -alallakin vaikuttavat hyviltä”, sanoo Björn Nordenvall. ”Suuntautuminen lääketieteen teknologiaan on myös jännittävää, sillä ko. alan yrityksissä tuotteiden läpimenoajat ovat lyhempiä kuin esimerkiksi lääkeyrityksissä, mikä parantaa niiden kaupallistamismahdollisuuksia.”
”Tärkein tuomiseni CapManille on vuosien aikana hankkimani monipuolinen kokemus, sillä olen työskennellyt sekä lääketeollisuudesta että yritysjohdon tehtävissä”, sanoo Nordenvall. ”Taustani vuoksi minulla on hyvä käsitys niistä kysymyksistä, joita uusien lääketieteen teknologia -alan yritysten on osattava ratkaista, jotta ne menestyisivät.”
Lisätietoja: Senior Partner Jan Lundahl, +46 8 545 854 75