Skip to content

CapMan myy toimistotalon Helsingin Kaartinkaupungissa

29/06/2009

CapMan lehdistötiedote 29.6.2009 kello 13.00


CapMan myy toimistotalon Helsingin Kaartinkaupungissa
 
CapMan Real Estate I -rahasto myy Helsingin Kaartinkaupungissa Ludviginkatu 3-5:ssä sijaitsevan toimistokiinteistön EM Group -konsernille. Irtautumisella ei ole vaikutusta CapMan Oyj:n kuluvan vuoden tulokseen.
 
Ludviginkatu 3-5 on Helsingin keskustassa sijaitseva viisikerroksinen toimistokiinteistö, joka on rakennettu vuonna 1891. Kiinteistössä on vuokrattavaa pinta-alaa noin 4 000 m². CapMan Real Estate I -rahasto hankki kiinteistön omistukseensa syyskuussa 2007. Kohteesta saatu tuotto on alkuperäisten odotusten mukainen.
 
CapMan Real Estate I -rahasto on siirtynyt voitonjaon piiriin vuonna 2007, mutta se on edelleen aktiivisessa sijoitusvaiheessa. Rahasto ei maksa tästä irtautumisesta voitonjako-osuustuottoa CapManille, sillä rahasto on voitonjaon piiriin siirtymisen jälkeen tehnyt 10 uutta sijoitusta, joihin kutsuttu pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa.
 
CapMan hallinnoi kolmea kiinteistöpääomarahastoa, joista CapMan Real Estate I sijoittaa pääkaupunkiseudun toimitilakiinteistöihin, CapMan RE II toimitila- ja kiinteistökehityskohteisiin Suomessa ja CapMan Hotels RE hotellikiinteistöihin Pohjoismaissa.
 
 
Lisätietoja:
Kalle Myllymäki, sijoitusjohtaja, CapMan Real Estate, p. 050 356 6940 
Pekka Paananen, kiinteistöjohtaja, EM Group, p. 040 770 8872
 
 
CapMan  www.capman.com  
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,4 miljardin euron pääomia pääomarahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi, ja joilla on omat erikoistuneet rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on yli 140 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.