CapMan lehdistötiedote 30.10.2009 kello 13.30
CapMan Life Science IV -rahasto on allekirjoittanut sopimuksen enemmistöomistuksen hankkimisesta ruotsalaisesta SRK Konsultation Ab:sta (SRK) yhtiön perustajalta Thomas Björkmanilta sekä muilta omistajilta. SRK tuottaa hoito-, asumis- ja koulutuspalveluita nuorille ja aikuisille Uppsalassa ja sen lähikunnissa. Sijoituksen tavoitteena on jatkaa yhtiön toiminnan laajentamista Ruotsissa.
Vuonna 2002 perustettu SRK Konsultation tarjoaa käytöshäiriöisille nuorille ja aikuisille tukea, hoitoa ja koulutusta kohti itsenäistä elämää. Yhtiöllä on Uppsalan seudulla hoito- ja perhekoteja, ryhmäasumisyksikköjä, päiväkeskustoimintaa sekä lukio- ja erityiskoulutusta antava oppilaitos. SRK:n liikevaihto vuonna 2008 oli noin 5 milj. euroa, ja sen palveluksessa on noin 80 työntekijää. Yhtiöllä on tällä hetkellä sopimukset yhteensä yli 25 kunnan kanssa.
”Sijoitus SRK:n on tulos huolellisesta prosessista, jossa olemme kartoittaneet toimialaa ja etsineet sijoitusstrategiaamme sopivaa, korkealaatuisia hoitopalveluja tuottavaa yritystä. SRK on kokonsa ja erityisosaamisensa ansiosta hyvissä asemissa tavoittelemaan kasvua tulevaisuudessa”, sanoo CapManin partneri Per Sjöld.
”Olemme erittäin tyytyväisiä että CapMan kiinnostui SRK:sta. Uskomme, että sijoituksen myötä meillä on hyvät edellytykset tarjota palveluita yhä useammalle tukea, koulutusta ja hoitoa tarvitsevalle nuorelle ja aikuiselle”, sanoo SRK Konsultation AB:n toimitusjohtaja Mattias Nyblom.
Kauppa vaatii toteutuakseen tiettyjen ehtojen täyttymisen, ja sen odotetaan toteutuvan marraskuun loppuun mennessä. CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja CapMan Life Science IV -rahastossa.
Lisätietoja
Per Sköld, partneri, CapMan Life Science, puh. +46 8 545 854 78
Per Sköld, partneri, CapMan Life Science, puh. +46 8 545 854 78
Mattias Nyblom, toimitusjohtaja, SRK Konsultation AB, puh. +46 18 13 19 70
CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,5 miljardin euron pääomia rahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on noin 150 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.