Skip to content

CapMan sijoittaa venäläiseen Virialiin

10/05/2011

CapMan lehdistötiedote 10.5.2011 kello 12.00


CapMan sijoittaa venäläiseen Virialiin

 

CapMan Russia -rahasto on sijoittanut teollisuuden komponentteja valmistavaan Virialiin yhdessä venäläisen nanoteknologiaan erikoistuneen RUSNANO-sijoitusyhtiön kanssa. Sijoituksen avulla Virial kasvattaa valmistuskapasiteettiaan Pietarin alueella ja hakee kasvua uusista sovellusalueista.

 

Vuonna 1991 perustettu Virial valmistaa keraamisia ja kerametallisia laakereita ja leikkaustyökaluja sekä kulutusta kestäviä ja räätälöityjä komponentteja eri teollisuudenalojen tarpeisiin. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2010 noin 15 milj. euroa, ja sen palveluksessa on noin 340 henkilöä Pietarin alueella.

”Virial on viime vuosina kasvanut vakaasti ja samanaikaisesti kehittänyt toimintaansa ja tuotevalikoimaansa vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Yhtiöllä on vahva tekninen osaaminen ja hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaansa nykyisillä ja uusilla toimialoilla”, sanoo CapManin sijoitusjohtaja Alexander Vlasov.


”CapManin sijoituspäätös osoittaa, että Virialilla on vahvaa teknologiaosaamista ja liiketoiminnan kehityspotentiaalia. Nyt tiedotettu sijoitus on ensimmäinen, jossa kansainvälisesti tunnettu pääomasijoittaja sijoittaa RUSNANON omistamaan yritykseen. Uskomme, että tämän myötä Virialin mahdollisuudet edistää tuotteidensa myyntiä myös kansainvälisillä markkinoilla lisääntyvät”, sanoo RUSNANON toimitusjohtaja Dmitry Lisenkov.

 

Virialin toimitusjohtaja Vladimir Rumyantsev korostaa sijoituksen tärkeyttä yhtiön nykyisessä kasvuvaiheessa: ”Sijoitus antaa Virialille mahdollisuuden tehostaa uusien teknologioiden tuotekehitykseen liittyviä käyttöönottoprosesseja sekä edistyneiden nanoteknologiatuotteiden julkaisua. Markkinatuntemuksemme ja avainasiakasyhteistyön seurauksena olemme kehittäneet tuotevalikoimaamme vastaamaan asiakkaidemme tarpeita. Lisäksi olemme kehittäneet uusia ratkaisuja, joiden avulla voimme parantaa asiakasyritystemme prosessien ja laitteiden tehokkuutta.”

 

Sijoituksen seurauksena CapMan Russia -rahasto omistaa noin 15 prosenttia Virialin osakkeista. CapMan on merkittävä sijoittaja CapMan Russia -rahastossa.


Lisätietoja:
Alexander Vlasov, sijoitusjohtaja, CapMan Russia, puh. +7 921 936 40 01

 

 

CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,4 miljardin euron pääomat.  CapManilla on neljä keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 140 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiö on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.