CapMan lehdistötiedote 23.6.2011 klo 16:00
CapMan Buyout IX sijoittaa Soleraan
CapManin hallinnoima CapMan Buyout IX -rahasto ostaa enemmistöosuuden Solera AS:stä. Soleran pääkonttori on Oslossa, ja se on yksi Pohjoismaiden johtavista alkoholijuomien maahantuojista ja jakelijoista. Yrityskaupan myötä CapMan Buyout IX -rahaston omistusosuus yhtiöstä on noin 76 % kantaosakkeista. Yhtiön johto ja muut sijoittajat jäävät vähemmistöomistajiksi Soleraan noin 24 %:n osuudella kantaosakkeista. CapMan tukee yhtiön työtä markkinaosuuksien kasvattamiseksi erityisesti Ruotsissa ja Suomessa.
Soleran pääasiallisena liiketoimintana on viinin maahantuonti ja jakelu, ja sen suurimpia asiakkaita ovat pohjoismaiset alkoholimonopolit. Yhtiön liiketoiminta kattaa myös oluen, siiderin, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien maahantuonnin ja jakelun tytäryhtiö Multibev AS:n kautta. Viimeisen neljän vuoden aikana Soleran liikevaihto on kasvanut 20 % vuosittain ja yhtiö on yksi Pohjoismaiden johtavista viinin maahantuojista ja jakelijoista. Tällä hetkellä Soleran nettoliikevaihto on noin 130 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 110 henkeä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Pohjoismaisen viinimarkkinan ennustetaan kehittyvän suotuisasti lähivuosien aikana, ja Soleralla on erinomaiset edellytykset hyötyä alan kasvunäkymistä.
”Solera on markkinajohtaja viineissä Norjassa ja sillä on kasvupotentiaalia sekä Suomessa että Ruotsissa. Markkinaosuuksien kasvattamisen lisäksi tavoitteenamme on edelleen kehittää yhtiön tuotevalikoimaa ja vahvistaa Soleran organisaatiota. CapManin ja johdon yhteisenä visiona on lujittaa Soleran asemaa Pohjoismaiden johtavana viinin ja muiden juomien jakelijana, jolla on ensiluokkaiset brändit”, sanoo Solera-sijoituksesta vastaava CapManin partneri Mats Gulbrandsson.
”CapMan on täydellinen kumppani Soleran johdolle. Meillä on yhteinen näkemys yhtiön strategisesta kehittämisestä, ja se on myös linjassa Soleran valmistajakumppaneiden tavoitteiden kanssa. Odotamme innolla yhteistyötä CapManin ja muiden sijoittajien – Johan Kullanderin, Peter Candellin sekä Johan Bjarken – kanssa. Olen vakuuttunut, että tiimillämme on erinomaiset edellytykset johtaa Soleraa menestyksekkäästi siten, että asetetut tavoitteet saavutetaan”, sanoo Solera AS:n toimitusjohtaja Stefan H. Norberg.
CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja CapMan Buyout IX -rahastossa. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja sen ennustetaan toteutuvaan elokuussa 2011.
Lisätietoja:
Mats Gullbrandsson, partneri, CapMan Buyout, puh. +46 8 545 854 81
Stefan H. Norberg, toimitusjohtaja, Solera AS, puh. +47 90 14 51 77
CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,4 miljardin euron pääomat. CapManilla on neljä keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 140 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiö on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
Solera www.solerabeveragegroup.com
Soleran pääasiallisena liiketoimintana on viinien maahantuonti ja jakelu, ja sen suurimpia asiakkaita ovat pohjoismaiset alkoholimonopolit. Yhtiön liiketoiminta kattaa myös oluen, siiderin, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien maahantuonnin ja jakelun tytäryhtiö Multibev AS:n kautta. Yhtiön nettoliikevaihto on noin 130 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 110 henkeä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.