CapMan lehdistötiedote 8.6.2012 klo 10.00
Nice Entertainment Group ostaa Playroomin
Pohjoismainen televisiotuotantoyhtiö Nice Entertainment Group (Nice) on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan se ostaa norjalaisen tapahtumatuotantoyhtiö Playroom AS:n. Kaupan myötä Nice kasvattaa merkittävästi osuuttaan Norjan branded entertainment -markkinasta ja vahvistaa entisestään asemaansa Pohjoismaiden johtavana itsenäisenä televisiotuotanto- ja viihdealan yrityksenä. Nicen omistavat CapManin hallinnoimat rahastot sekä yhtiön toimiva johto ja muut avainhenkilöt. Playroomin perustajista tulee myös Nicen osakkeenomistajia.
Vuonna 2001 perustettu Playroom on viihdealan yritys, joka keskittyy elämykselliseen viestintään. Yhtiön liiketoiminta kattaa tapahtumatuotannon, ohjelmatoimistopalvelut sekä levytuotannon palvelut. Playroom on kasvanut merkittävästi viime vuosina, ja se on tänään yksi johtavista tapahtumatuotantoyhtiöistä Norjassa.
Playroom täydentää Nicen norjalaisen televisio- ja mainostuotantoyhtiö Monsterin liiketoimintaa ja vahvistaa siten Nicen asemaa Norjan markkinoilla. Playroomin kautta Monster voi laajentaa asiakaskuntaansa ja tarjota aikaisempaa kattavampia palveluita nykyisille asiakkaille. Lisäksi tapahtumien järjestämiseen vaadittu aika lyhenee. Playroomin tapahtumissa voidaan jatkossa hyödyntää vakiintuneita ohjelmaformaatteja sekä tuotantoresursseja, ja kasvattaa siten myyntiä. Yhteistyö muiden Nice-konsernin yhtiöiden kanssa mahdollistaa tapahtumaliiketoiminnan laajentamisen kattamaan kaikki Pohjoismaat. Playroom-kaupan myötä Nicen liikevaihdon ennustetaan nousevan noin 120 miljoonaan euroon vuonna 2012.
”Playroom on ihanteellinen ostokohde Monsterille, sillä Nicen tavoitteena on laajentua branded entertainment -markkinoilla. Tämä viihdeteollisuuden segmentti kasvaa nopeasti, ja menestyksen edellytyksenä on vahva perusta, joka koostuu viihteen eri alueilla toimivista erinomaisista yhtiöistä. Yhteistyö Norjan ja Ruotsin välillä tapahtumatuotannossa tukee myös osaltaan Playroom-kauppaa. Pohjoismaissa kiinnostus branded entertainment -tuotantoja kohtaan on kasvussa, ja näemme merkittävää potentiaalia yhteisen asiakaskunnan kehittämisessä ja ohjelmaformaattien hyödyntämisessä”, sanoo Nicen toimitusjohtaja Morten Aass.
”Olemme tehneet Monsterin kanssa yhteistyötä Playroomin perustamisesta lähtien. Ajan myötä kumppanuus on kehittynyt televisiotuotannosta ohjelmien ja tapahtumien yhdistämiseen. Yhdistyminen on yhteinen historiamme huomioiden luonnollinen kehityssuunta ja vahvistaa tarjontaamme asiakkaillemme. Nicen omistajina olemme sitoutuneita kehittämään edelleen Playroomin toimintaa osana suurempaa organisaatiota”, sanoo Playroomin Jens Nesse.
”Playroomin osto tukee Nicen strategisia tavoitteita, sillä se vahvistaa konsernin asemaa pohjoismaiden johtavana sisällöntuottajana. Enemmistöomistajana jatkamme Nice-konsernin kehittämistä merkittävien synergiaetujen saavuttamiseksi”, sanoo Nice-sijoituksesta vastaava CapManin senior partner Olli Liitola.
Nice syntyi suomalaisen Moskito Groupin, norjalaisen Monster Groupin ja ruotsalaisen Baluba Groupin yhdistymisen tuloksena. Vuonna 2009 Nice osti tanskalaisen Gongin ja laajentui sitä kautta kaikkiin Pohjoismaihin. Vuonna 2011 Nice vahvisti entisestään asemaansa pohjoismaiden suurimmilla televisiotuotantomarkkinoilla Ruotsissa ostamalla maan johtavan televisiotuotantoyhtiön Titanin.
CapMan Buyout VIII -rahasto, jossa CapMan-konserni on merkittävä sijoittaja, omistaa enemmistöosuuden Nicesta. Yhtiön johto ja avainhenkilöt ovat vähemmistöomistajia. Kaupan myötä Playroomin perustajista tulee myös Nicen osakkeenomistajia.
Kaupan toteutuminen on ehdollinen tiettyjen sopimusehtojen täyttymiselle, ja sen arvioidaan toteutuvan kesäkuussa 2012.
Lisätietoja:
Olli Liitola, senior partner, CapMan Buyout, p. 0400 605 040
Morten Aass, toimitusjohtaja, Nice Entertainment Group, p. +47 970 270 00
CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,0 miljardin euron pääomat. CapManilla on neljä keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 120 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiö on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
Playroom www.playroom.no
Playroom koostuu kolmesta liiketoimintayksiköstä: tapahtumatuotanto, ohjelmatoimistopalvelut sekä levytuotanto. Tapahtumatuotanto on näistä merkittävin, ja se on kasvanut voimakkaasti perustamisestaan eli vuodesta 2007 lähtien. Playroom oli ainoa norjalainen tapahtumatuotantoyritys, joka kasvoi myös haastavana vuonna 2008. Tänään yritys on yksi suurimmista toimijoista Norjan tapahtumatuotantomarkkinoilla, ja sillä on useita yhteistyökumppaneita Norjan merkittävimpien yritysten parissa.