Skip to content

Pia Kåll CapMan Buyoutin uudeksi partneriksi

07/03/2016

CapMan Buyout              Lehdistötiedote                7.3.2016 klo 13.10

Pia Kåll CapMan Buyoutin uudeksi partneriksi

Pia Kåll on nimitetty CapMan Buyoutin partneriksi 1.6.2016 alkaen. Pialla on runsaasti operatiivista ja johtamiskokemusta Outotecistä sekä McKinsey&Companylta. Nimitys vahvistaa CapMan Buyoutin pohjoismaista tiimiä sekä tukee nykysalkun arvonluontisuunnitelman toteuttamista.

Pia on ollut pörssilistatun Outotecin johtoryhmän jäsen vuodesta 2013 lähtien. Viimeisimmässä tehtävässään hänen päävastuualueitaan olivat konsernin strategia, markkinointi ja operatiivisen toiminnan kehittäminen. Strategiatyön lisäksi Pia vastasi myös yrityskaupoista ja liiketoimintaprosessien kehityksestä sekä johti 240 henkilön organisaatiota. Pia aloitti uransa vuonna 2006 liikkeenjohdon konsulttina McKinsey&Companylla, missä hän keskittyi strategiseen neuvonantoon sekä operatiivisen toiminnan ja organisaatioiden kehittämiseen. Hän eteni McKinseyn junior partneriksi vuonna 2011. Pialla on teknillisen fysiikan ja matematiikan diplomi-insinöörin tutkinto sekä tuotantotekniikan sivuaineopinnot.

”CapMan Buyout kehittää jatkuvasti arvonluonti- ja kohdeyhtiöosaamistaan ja siksi olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme toivottaa Pian tervetulleeksi pohjoismaiseen tiimiimme. Hänellä on runsaasti kokemusta operatiivisista ja kehitystehtävistä sekä kansainvälisessä teollisuusyrityksessä että huipputason konsultointiyhtiössä. Pian kokemus ja osaaminen sekä täydentävät että vahvistavat tiimiämme”, sanoo CapMan Buyout -tiimin vetäjä Markus Sjöholm.

”Olen todella innoissani uudesta tehtävästä. Pohjoismaiden johtavassa pieniin ja keskikokoisiin yrityksiin erikoistuneessa CapMan Buyoutissa pääsen vaikuttamaan sen lupaavien kohdeyhtiöiden kehitykseen. Pääomasijoitusala tulee tarjoamaan paljon uusia ja mielenkiintoisia haasteita yrittäjähenkisessä työympäristössä”, sanoo Pia Kåll.

Lisätietoja:
Markus Sjöholm, CapMan Buyout -tiimin vetäjä, p. 040 50 80 121

 

CapMan www.capman.fi

CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 15 sijoitusammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Meillä on 25 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta ja olemme toteuttaneet yhteensä noin 80 sijoitusta ja noin 60 irtautumista vuodesta 1989 lähtien. Kymmenes rahastomme, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa sijoitusvaiheessa.

CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on yksi Euroopan johtavista pääomasijoittajista. Kehitämme yrityksiä ja kiinteistöjä ja tuemme niiden kestävää kasvua. Olemme sitoutuneet ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Partnership-mallilla toimivat sijoitustiimimme eli Buyout, Real Estate, Russia ja Credit sekä osakkuusyhtiömme Norvestia vastaavat itsenäisesti sijoitustoiminnasta ja sijoituskohteiden arvonluontityöstä. CapManin palveluliiketoimintaan kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Moskovassa, Luxemburgissa ja Lontoossa, ja hallinnoimme rahastoissamme noin 2,8 miljardin euron pääomia.