CapMan Buyout Lehdistötiedote 12.4.2016 klo 9.55
CapMan Buyoutin uusin rahasto irtautuu ensimmäisestä kohdeyrityksestään
CapMan Buyout X -rahasto on sopinut myyvänsä enemmistöosuutensa Suomen Lämpöikkuna Oy:n emoyhtiöstä Värmelux Oy:sta kansainväliselle Inwido AB (publ):lle. Irtautuminen on CapMan Buyout X -rahaston ensimmäinen.
Vuonna 2010 perustettu Lämpölux-tuotemerkistä tunnettu Suomen Lämpöikkuna Oy on kasvanut nopeasti. CapMan Buyout sijoitti yhtiöön vuonna 2014, mistä lähtien sen kehitys on jatkunut voimakkaana: liikevaihto on kasvanut noin 15 prosentin vuosivauhtia 23 milj. eurosta 30 milj. euroon. Lisäksi kannattavuus on parantunut ja työntekijämäärä lähes tuplaantunut 126 henkilöstä 210 henkilöön.
”Olemme erittäin tyytyväisiä sijoitukseemme Lämpöluxiin. Yhtiön voimakasta kasvua on tuettu muun muassa vahvistamalla organisaatiota, kehittämällä asennus- ja myyntitoiminnan laatua ja tehokkuutta sekä investoimalla sähköisiin palveluihin. Yhtiön menestys perustuu vahvaan konseptiosaamiseen sekä asiakkaan tarpeisiin räätälöityyn palveluun. Haluamme kiittää Lämpöluxin osaavaa johtoa ja henkilökuntaa erinomaisesta työstä ja olemme varmoja, että yritys tulee jatkamaan menestyksekästä kasvuaan myös tulevaisuudessa”, kommentoi CapMan Buyoutin senior partner Tuomo Raasio.
Kaupan jälkeen Suomen Lämpöikkuna Oy tulee jatkamaan nykyistä Lämpölux-konseptin mukaista liiketoimintaa omana yhtiönään Inwido-konsernissa ja johto jatkaa edelleen omistajina ja nykyisissä tehtävissä.
Vuonna 2012 perustetun CapMan Buyout X -rahaston salkussa on jäljellä kuusi kohdeyritystä. Rahasto on edelleen aktiivisessa sijoitusvaiheessa.
Lisätietoja:
Tuomo Raasio, senior partner, CapMan Buyout, puh. 040 040 5682
CapMan www.capman.fi
CapMan on johtava pohjoismainen pääomasijoitusalalla toimiva sijoitus- ja varainhoitoyhtiö. Yli 25 vuoden ajan olemme kehittäneet yrityksiä ja kiinteistöjä ja tukeneet niiden kestävää kasvua. Olemme sitoutuneet ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Partnership-mallilla toimivat sijoitustiimimme eli Buyout, Real Estate, Russia ja Credit sekä osakkuusyhtiömme Norvestia vastaavat itsenäisesti sijoitustoiminnasta ja sijoituskohteiden arvonluontityöstä. CapManin palveluliiketoimintaan kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme rahastoissamme noin 2,8 miljardin euron pääomia.
Suomen lämpöikkuna Oy www.lampolux.fi
Vuonna 2010 perustettu Suomen Lämpöikkuna Oy on tunnettu LämpöLux-tuotemerkistään ja yritys tarjoaa kokonaispalvelua ikkuna- ja oviremontteihin avaimet käteen -periaatteella. Yrityksen liikevaihto oli 30 milj. euroa vuonna 2015 ja sen palveluksessa työskentelee noin 210 henkilöä. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on 18 toimipistettä ympäri Suomea.