CapMan Lehdistötiedote 2.2.2017 klo 8.35
CapMan perustaa infrastruktuurikohteisiin sijoittavan CapMan Infran
CapMan on perustanut uuden pohjoismaisiin keskisuuriin infrastruktuurikohteisiin keskittyvän sijoitusalueen, CapMan Infran. Sijoitusalue yhdistää sijoittajat pohjoismaisiin infrastruktuurikohteisiin. Lisäarvoa luodaan jalostamalla kohteita paikallisen osaamisen lisäksi aktiivisen omistajuuden ja kohteiden hallinnoinnin avulla. CapMan Infran perustaminen on osa CapManin kasvustrategiaa, johon sisältyy muun muassa uusien lisäarvoa aktiivisesti tuottavien sijoitusratkaisujen lanseeraus.
CapMan Infra -sijoitusalueesta vastaa KTM Ville Poukka. Poukka siirtyy CapManille Danske Bankista, jossa hän on vastannut energia- ja infrastruktuurisektorin corporate finance -toiminnasta Pohjoismaissa. Hän on toiminut neuvonantajana useissa infrastruktuurihankkeisiin liittyvissä transaktioissa erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Poukka aloittaa tehtävässä vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen aikana.
”Toteutamme sijoitusstrategiaa vaiheittain kohteiden ominaisuuksien ja sijoittajien toiveiden perusteella. Sijoittajan puolesta hallinnoitavat sijoitukset (ns. Managed account) tai sijoitukset yksittäisiin kohteisiin yhdessä sijoittajaryhmittymän kanssa ovat ajankohtaisia alkuvaiheessa, mutta harkitsemme myös infrastruktuurihankkeisiin sijoittavan rahaston perustamista. Nyt haluamme kuitenkin keskittyä ensimmäisten sijoitusten tekemiseen”, sanoo CapMan Infran partneri Ville Poukka.
Mahdollisia sijoituskohteita ovat erityisesti vakaan tuoton ja alhaisen riskin infrastruktuurikohteet esimerkiksi energia-, liikenne- ja telekommunikaatiosektoreissa. Ensisijainen markkina on Suomessa ja Ruotsissa, mutta kohteita kartoitetaan valikoidusti myös muissa Pohjoismaissa. Poukan lisäksi infrastruktuurisijoittamista tulee toteuttamaan muutaman henkilön kokenut paikallinen tiimi. CapMan Infra -tiimillä on Euroopan laajuiset verkostot, kokemusta infrastruktuurialan yrityskaupoista sekä syvä ymmärrys sijoituskohteiden hallinnasta.
”Nykyisessä sijoitusympäristössä monet sijoittajat haluavat lisätä allokaatiota reaalisijoituksiin ja pohjoismaiset infrastruktuurihankkeet kiinnostavat laajasti. Silti vain harvat varainhoitajat tarjoavat aktiivisesti mahdollisuuksia infrastruktuurisijoittamiseen. CapManin vahvuuksia ovat paikallistuntemus, vakiintunut markkina-asema ja laajat sijoittajaverkostot. Olemme kartoittaneet markkinaa jo jonkin aikaa ja avainhenkilön löydyttyä palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Nyt on hyvä hetki toteuttaa aktiiviseen omistajuuteen perustuvaa kasvustrategiaa myös tällä uudella alueella”, sanoo CapManin strategisista kasvuhankkeista vastaava johtaja Joakim Frimodig.
Tiedotustilaisuus lehdistölle ja analyytikoille
Ville Poukka kertoo lisää CapManin infrastruktuurisuunnitelmista CapMan Oyj:n vuoden 2016 tulosjulkistustilaisuudessa tänään klo 12.00. Tilaisuus pidetään CapMan Helsingin uudessa toimistossa osoitteessa Ludviginkatu 6, 4. krs, 00130 Helsinki. Tervetuloa!
Lisätietoja:
Joakim Frimodig, johtaja, strategiset kasvuhankkeet, CapMan Oyj, p. 050 529 0665
Ville Poukka, partneri, CapMan Infra, p. 050 572 9120
CapMan
www.capman.fi
twitter.com/CapManPE
CapMan on johtava pohjoismainen sijoitus- ja erikoistunut varainhoitoyhtiö. Olemme aktiivisesti kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 25 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme yhteensä noin 2,7 miljardin euron pääomia pääosin asiakkaidemme, eli sijoittajien, puolesta mutta myös suorina sijoituksina omasta taseestamme alueilla, joilla meillä ei ole aktiivista rahastoa. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja ammattimaisille sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Sijoitusstrategiamme kattavat yritysostot (Buyout), kasvusijoittamisen (Growth Equity), kiinteistösijoittamisen (Real Estate), sijoitukset Venäjälle (Russia), velkasijoitukset (Credit) ja infrastruktuuri (Infra). Palveluliiketoimintaamme kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut.