CapMan Oyj lehdistötiedote 15.5.2018 klo 11.00
CapManin johtoryhmä on kasvattanut sijoitustaan CapManissa yli miljoonaan osakkeeseen vastaten noin 1,6 miljoonaa euroa
CapManin uudistunut johtoryhmä on sijoittanut yhtiön osakkeisiin noin 1,6 miljoonaa euroa henkilökohtaisia varoja. CapManin johto on sitoutunut yhtiön omistaja-arvon pitkäaikaiseen kehittämiseen ja johdon henkilökohtaiset omistukset yhtiössä heijastavat CapManin vahvaa yrittäjyyden ja omistajuuden kulttuuria.
CapManin osakkeisiin on sijoittanut koko kuuden hengen johtoryhmä. CapMan tiedotti helmikuussa 2018 uudesta osakepalkkiojärjestelmästä 2018-2021 konsernin johdolle ja tietyille avainhenkilöille, jossa osallistujat sitoutuvat yhtiön omistaja-arvon kehitykseen sijoittamalla merkittävän summan yhtiön osakkeisiin.
”On hienoa, että yhtiömme johto on sitoutunut yhtiön kasvustrategian läpiviemiseen ja omistaja-arvon kasvattamiseen. Tämä lisää edelleen johdon ja CapManin osakkeenomistajien intressien yhteneväisyyttä”, sanoo CapManin hallituksen puheenjohtaja Andreas Tallberg.
Lisätietoja:
Andreas Tallberg, hallituksen puheenjohtaja, CapMan Oyj, puh +358 40 700 2252
Joakim Frimodig, toimitusjohtaja, CapMan Oyj, puh. +358 50 529 0665
CapMan
www.capman.fi
@CapManPE
CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoitusalan asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia sijoitustuotteita ja -palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 28 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 115 pääomasijoittamisen ammattilaista, ja hallinnoimme yhteensä noin 2,8 miljardin euron pääomia pääosin asiakkaidemme, eli sijoittajien, puolesta mutta myös sijoituksina omasta taseestamme. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Nykyiset sijoitusstrategiamme kattavat kiinteistösijoittamisen (Real Estate), enemmistösijoittamisen (Buyout), sijoitukset Venäjälle (Russia), velkasijoitukset (Credit), kasvusijoittamisen (Growth Equity) ja infrastruktuurisijoitukset (Infrastructure). Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan (CaPS), varainhankinnan (Scala Fund Advisory), sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut.