Skip to content

CapMan Real Estate nimittää Thomas Laakson sijoitusjohtajaksi tukemaan hotellikiinteistörahastonsa kansainvälistä kasvua

02/11/2021

CapMan Real Estate lehdistötiedote
02.11.2021 klo. 09:30

CapMan Real Estate nimittää Thomas Laakson sijoitusjohtajaksi tukemaan hotellikiinteistörahastonsa kansainvälistä kasvua

Laakson kansainvälinen yli kahdenkymmenen vuoden monipuolinen kokemus hotellitoiminnan operatiivisesta johtamisesta, kehityksestä, konsultoinnista ja kiinteistöjen hallinnoinnista Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa vahvistaa rahaston kansainvälistä varainhankintaa ja sijoitustoimintaa.

Laakso työskenteli vuodesta 2010 maailmanlaajuisella hotellitoimijalla, Marriott Internationalilla viimeiseksi Vice President, International Hotel Development roolissa. Hän vastasi kaikista yhtiön 30 hotellibrändin kehityshankkeista Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Tätä ennen hän toimi johtotason konsulttina HVS:llä Lontoossa. Laakso tulee jakamaan aikansa CapManin Helsingin toimiston sekä Zurichin välillä.

CapMan Hotels II -rahasto on yksi Pohjoismaiden suurimmista hotellikiinteistöjen omistajista. Toimiala on murroksessa ja tarjoaa houkuttelevia mahdollisuuksia pitkäaikaisille omistajille.

”Thomaksen kokemus tukee erinomaisesti rahaston strategiaa ja parantaa mahdollisuuksiamme tavoittaa entistä laajemmin kansainvälisiä sijoittajia. Hänen avullaan meillä on hyvä mahdollisuus laajentaa hotellisalkkuamme Pohjoismaissa. Toivotamme Thomaksen lämpimästi tervetulleeksi CapManille,” toteaa CapMan Real Estaten managing partner Mika Matikainen.

CapMan Hotels II -rahasto on rakenteeltaan pitkäaikainen ja jatkuvasti avoin uusille sijoitussitoumuksille. Sillä on jatkuva sijoituskausi ja se sijoittaa vakaata ja ennustettavaa kassavirtaa tuottaviin hotellikiinteistöihin pääasiassa Pohjoismaissa. Salkussa on tällä hetkellä 27 kohdetta Suomessa ja Ruotsissa. Kiinteistöjen vuokralaiset ovat johtavia hotellioperaattoreita. Vuokrasopimusten pituuden painotettu keskiarvo (WALT) on 23,5 vuotta. Rahastolla on 368 miljoonan euron oman pääoman sitoumukset ja se pystyy keräämään lisää pääomaa sekä kasvattamaan sijoitussalkkuaan avoimen rakenteensa ansiosta. Houkutteleva rakenne yhdistettynä vahvaan salkkuun luo erinomaisen pohjan tulevalle kasvulle.

“On hienoa olla osa CapMan Real Estaten tiimiä ja auttaa viemään rahastoa seuraavalle tasolle. Kassavirtaan keskittynyt strategia kiinnostaa sijoittajia, salkku on erinomaisessa kunnossa ja hyötyy sekä kotimaisen että kansainvälisen matkailun elpymisestä. Näen lukuisia kiinnostavia mahdollisuuksia pohjoiseurooppalaisilla markkinoilla ja lähden innolla kasvattamaan rahastoa yhdessä tiimimme kanssa,” sanoo CapMan Real Estaten sijoitusjohtaja Thomas Laakso.

CapMan Real Estaten tiimiin kuuluu yli 50 kiinteistösijoittamisen ja hallinnoinnin ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Lontoossa. CapMan Real Estate hallinnoi tällä hetkellä yhteensä yli 3,6 miljardin euron kiinteistövarallisuutta.

Lisätietoja:

Mika Matikainen, Managing Partner, CapMan Real Estate, puh. 040 519 0707

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä yli 4 miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut. CapManin palveluksessa on noin 160 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Allekirjoitimme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI) vuonna 2012. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi