Skip to content

CapMan Real Estate nimittää Thomas Laakson partneriksi sekä hotellirahaston johtajaksi

14/12/2022

CapMan Real Estate lehdistötiedote
14.12.2022 klo 14:00

CapMan Real Estate nimittää Thomas Laakson partneriksi sekä hotellirahaston johtajaksi

CapMan Real Estaten sijoitusjohtaja Thomas Laakso on nimitetty partneriksi. Hän aloittaa samalla CapMan Hotels II -rahaston johtajana. Rahastoa aikaisemmin luotsannut Pirjo Ojanperä siirtyi senior advisorin rooliin pitkän uran jälkeen CapManilla.

CapMan Hotels II -rahasto on yksi Pohjoismaiden suurimmista hotellikiinteistöjen omistajista. Laakso, jolla on pitkä kokemus hotellitoiminnan operatiivisesta johtamisesta, kehityksestä, konsultoinnista ja kiinteistöjen hallinnoinnista Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, aloitti työskentelyn CapManin hotellistrategian parissa tavoitteena laajentaa ja kansainvälistää sen toimintaa.

”Olen erittäin iloinen hotellirahaston suunnasta Thomasin johtajuuden toimesta. Hänen taustansa ja kokemuksensa tukevat rahaston pohjoiseurooppalaista fokusta varainhankinnan ja uusien kohteiden osalta. Haluan myös kiittää Pirjoa hänen erinomaisesta työstään hotellirahaston nykyisten kiinteistöjen parissa sekä pitkästä urasta CapManilla”, sanoo CapMan Real Estaten managing partner Mika Matikainen.

”Kiitos luottamuksesta. Erityiskiitos kuuluu Pirjolle hänen antamastaan tuesta hotellirahastolle sekä minulle henkilökohtaisesti. Elämme hotellirahaston osalta mielenkiintoisia aikoja. Toimiala on kohentunut odotuksia nopeammin pandemian jälkeen ja pitkän aikavälin fundamentit ovat vahvat. Markkinoilla on painetta kohteiden uudelleenhinnoittelun suhteen, minkä odotamme näkyvän mielenkiintoisina hankintamahdollisuuksina tulevaisuudessa”, kommentoi CapMan Real Estaten partneri Thomas Laakso.

”Olen kiitollinen pitkästä yhteisestä matkasta CapManin ja sen osaavan kiinteistötiimin sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Olemme yhdessä saaneet kehittää majoitusalaa näköalapaikalta. Rahastolla on mitä parhain uusi johtaja ja haluan toivottaa Thomaksen lämpimästi tervetuloa jatkamaan yhteistä kehitystyötä. Senior advisorin roolissa tulen tukemaan hotellirahastoa myös jatkossa”, sanoo CapMan Real Estaten senior advisor Pirjo Ojanperä.

CapMan Hotels II -rahasto on rakenteeltaan pitkäaikainen ja jatkuvasti avoin uusille sijoitussitoumuksille. Sillä on jatkuva sijoituskausi ja se sijoittaa vakaata ja ennustettavaa kassavirtaa tuottaviin hotellikiinteistöihin pääasiassa Pohjoismaissa. Salkussa on tällä hetkellä 27 kohdetta Suomessa ja Ruotsissa. Kiinteistöjen vuokralaiset ovat johtavia hotellioperaattoreita. Täysin indeksoituneiden vuokrasopimusten pituuden painotettu keskiarvo (WALT) on 25 vuotta. Rahastolla on 368 miljoonan euron oman pääoman sitoumukset ja se pystyy keräämään lisää pääomaa sekä kasvattamaan sijoitussalkkuaan avoimen rakenteensa ansiosta. Houkutteleva rakenne yhdistettynä vahvaan salkkuun luo erinomaisen pohjan tulevalle kasvulle. Rahasto on luokiteltu artikla 8:n mukaiseksi rahastoksi EU:n kestävän rahoituksen tiedonantovelvollisuuden alla.

Tietoja CapManista

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa yli kolme vuosikymmentä yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä n. 5 miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Olemme sitoutuneita asettamaan tavoitteita hiilidioksidipäästöjemme vähentämiselle Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueemme kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Tarjoamme lisäksi varainhoitoa. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan sekä analyysi-, raportointi- ja back office -palvelut. CapManin palveluksessa on noin 180 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi