CapMan Infran kohdeyhtiön Koiviston Auton uudeksi konsernijohtajaksi on nimetty Henrik Mikkola. Mikkola aloittaa uudessa roolissaan 1.12.
Henrik Mikkola aloittaa konserninjohtajana Jyrki Vainionpään jättäessä yhtiön aiemman ilmoituksen mukaisesti. Henrik toimii tällä hetkellä Koiviston Auton johtoryhmässä tarjous- ja suunnittelujohtajana. Mikkolalla on pitkä kokemus alalta ja hän on toiminut mm. VDL Bus & Coachin Suomen toimitusjohtajana ja Veolia Transportin liikennejohtajana. Koiviston Autoon hän siirtyi Avescon jälkimarkkinajohtajan roolista.
”Olen innoissani päästessäni viemään eteenpäin yhtiötä, jonka johtava markkina-asema, laaja varikkoverkosto, sitoutunut ja osaava henkilöstö sekä uudistettu strategia luo meille erinomaiset edellytykset jatkaa joukkoliikenteen kehittämistä ja sähköistämistä. Kulunut vuosi Koiviston Auton palveluksessa on osoittanut meidän olevan oikealla polulla ja tulemme jatkamaan määrätietoisesti sillä etenemistä samalla uutta innovoiden”, kertoo Koiviston Auton uusi konsernijohtaja Henrik Mikkola.
Mikkola asuu Espoossa ja tulee jakamaan aikansa Lahden, Helsingin sekä konsernin muiden toimipaikkojen välillä. Koiviston Auton -konsernin nykyinen konsernijohtaja Jyrki Vainionpää jatkaa yhtiössä marraskuun loppuun asti.
”Henrikillä on monipuolinen kokemus linja-autoliikenteen kaupallisen ja operatiivisen toiminnan kehittämisestä. Meillä on selkeä strategia, vahvistunut johtoryhmä ja vahva asema Suomen linja-autoliikenteen sähköistämisessä. Tähän tilanteeseen, jossa keskitymme parantamaan asemaamme alan parhaana yhtiönä sekä operatiivisen toiminnan että henkilöstön hyvinvoinnin ja ammattitaidon kehittämisessä, Henrikillä on juuri tarvittava osaaminen ja kokemus. Haluan tässä yhteydessä vielä kiittää Jyrkiä hyvästä työstä Koiviston Auton eteen ja toivottaa Henrikille onnea uusissa haasteissa”, kommentoi Koiviston Auton hallituksen puheenjohtaja Ari Lehtoranta.
Koiviston Autosta
Koiviston Auto on Suomen suurin linja-autoliikennettä harjoittava yhtiö maanlaajuisine reitti- ja varikkoverkostoineen. Yhtiöllä on 2 300 työntekijää, noin 1 100 linja-autoa ja yhtiön liikevaihto oli 203 miljoonaa euroa vuonna 2022. Koiviston Auto on markkinaehtoisen kaukoliikenteen markkinajohtaja OnniBus.com- ja OnniBusFlex -brändeillään. Kaupunkiseutujen sopimusliikenteessä yhtiö on vahvasti läsnä Helsingin seudulla, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Rovaniemellä ja Varkaudessa. Koiviston Auto on perustettu vuonna 1928. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Lisätietoja on saatavilla osoitteissa: www.koivistonauto.fi tai www.onnibus.com.