Skip to content

CapMan Infran toisen rahaston varainkeruu päätökseen, 375 miljoonan euron rahasto on kooltaan kaksinkertainen edeltäjäänsä verrattuna

29/04/2024

CapMan Infra lehdistötiedote
29.4.2024 klo 09:00

CapMan Infran toisen rahaston varainkeruu päätökseen, 375 miljoonan euron rahasto on kooltaan kaksinkertainen edeltäjäänsä verrattuna

CapMan Nordic Infrastructure II -rahasto keräsi yli 375 miljoonan euron pääoman. Vuonna 2022 perustettu rahasto on tehnyt jo neljä sijoitusta ja jatkaa sijoittamista strategiansa mukaisesti pohjoismaiseen energia-, liikenne- ja telekommunikaatioinfrastruktuuriin. CapMan Infra on kerännyt vuodesta 2017 lähtien yhteensä noin 800 miljoonaa euroa pääomia, joiden sijoittamisesta huolehtii Helsingissä ja Tukholmassa toimiva 13 hengen pohjoismainen tiimi.  

CapMan Nordic Infrastructure II -rahaston sijoittajakunta on kansainvälinen ja laaja. Noin 30 % rahaston pääomista on kerätty kotimaisilta ja noin 70 % eurooppalaisilta ja pohjoisamerikkalaisilta institutionaalisilta sijoittajilta, kuten eläkerahastoilta, vakuutusyhtiöiltä, rahastojen rahastoilta, säätiöiltä ja perhesijoitusyhtiöiltä. Rahaston strategiana on sijoittaa vakaan tuoton ja alhaisen riskin infrastruktuurikohteisiin energia-, liikenne- ja telekommunikaatiosektoreilla Pohjoismaissa. Sijoitusstrategian keskiössä on sijoituskohteiden etsintä aktiivisesti ja paikallisella tiimillä sekä arvonluonti kohdeyhtiöitä kehittämällä.

“Ensimmäisen infrastruktuurirahastomme hyvin kehittyvät sijoitukset ovat todistaneet, että pohjoismaisiin kohteisiin keskittyvä rahastomme ja paikallinen tiimimme pystyvät luomaan arvoa infraliiketoimintojen omistajana ja kasvattajana. Sijoituksemme erityisesti vihreää siirtymää tukevaan pohjoismaiseen infrastruktuuriin on kiinnostanut laajaa kansainvälistä sijoittajajoukkoa, mistä olemme iloisia”, sanoo CapMan Infran Managing Partner Ville Poukka.

CapMan Nordic Infrastructure II -rahasto osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa GRESB-vastuullisuusarviointiin ja sai erinomaiset pisteet. Artikla 8:n mukaisella rahastolla on selkeä kestävän kehityksen strategia, jonka mukaisesti sen sijoituskohteiden arvonluonnissa painotetaan erityisesti vihreän siirtymän vauhdittamista.

Rahasto on tehnyt jo neljä sijoitusta: kaksi kasvavaan datakeskuskonserniin, yhden aurinkoenergian kehittäjä Skarta Energyyn ja yhden lohenkasvatuksen kuljetusinfrastruktuurin johtavaan toimijaan Napieriin.

CapMan Infra on aktiivinen ja sitoutunut omistaja, ja sen toiminta perustuu infrastruktuuriyhtiöiden operatiiviseen kehittämiseen ja kasvattamiseen lisäinvestoinneilla. Helsingissä ja Tukholmassa toimiva 13 hengen tiimi käy aktiivisesti läpi satoja sijoitusmahdollisuuksia vuodessa ja pyrkii löytämään parhaita ratkaisuja infrastruktuurin kehittämiseen ja kasvattamiseen yhteistyössä yhtiöiden omistajien, johdon, henkilöstön ja asiakkaiden kanssa.

Lisätietoja:

Ville Poukka, Managing Partner, CapMan Infra, puh. +358 50 572 9120

CapManista

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa yli kolme vuosikymmentä yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä yli 5 miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille mahdollistamalla muutoksia rahastojemme sijoituskohteissa. Esimerkkinä tästä olemme asettaneet tavoitteita hiilidioksidipäästöjemme vähentämiselle Pariisin ilmastosopimuksen 1,5°C skenaarion mukaisesti ja sitoutuneet nettonollapäästöihin vuoteen 2040 mennessä. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueemme kattavat kiinteistö-, infrastruktuuri- ja luonnonvarasijoittamisen, sekä vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin. Tarjoamme lisäksi varainhoitoa. Palveluliiketoimintaamme kuuluu hankinta- ja ostotoiminnan palvelut. CapManin palveluksessa on noin 200 ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi