Skip to content

CaPSin ja CapManin verkostot keräsivät 215 000 euroa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi

18/12/2023

CapMan lehdistötiedote
18 joulukuuta 2023 klo. 11:00

CaPSin ja CapManin verkostot keräsivät 215 000 euroa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi

CaPSin ja CapManin verkoston mahdollistama joulukeräys ja sen yhteydessä järjestetty seminaari tuotti yhteensä 215 000 euroa, joka lahjoitetaan nuorten ja lasten syrjäytymistä ehkäisevään työhön. Olemme keränneet Tukikummit-säätiölle yhteensä noin 1.4 miljoona euroa vuodesta 2014 lähtien ja avustukset ovat tavoittaneet yhteensä yli 15 000 lasta ja nuorta Suomessa. Lämmin kiitos kaikille keräykseen ja seminaariin osallistuneille hankintapalvelu CaPSin ja CapManin verkostoon kuuluville yrityksille.

CaPS ja CapMan for Good -säätiö järjestivät 15.12. seminaarin lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Jo kuudetta kertaa järjestetyn seminaarin tuotot lahjoitetaan Tukikummit-säätiölle.

Seminaarissa puheenvuoron pitivät tasavallan presidentti ja Tukikummit-säätiön hallituksen kunniapuheenjohtaja Sauli Niinistö, Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf ja kauppatieteiden tohtori Björn Wahlroos. Tämän lisäksi lääkäri, lääketieteen tohtori ja kulttuuriantropologi Meri Larivaara sekä kirjailija sekä entinen vanhempi konstaapeli Silja-Elisa Laitonen, osallistuivat paneelikeskusteluun, jossa he jakoivat näkemyksiään lasten ja nuorten nykytilanteeseen liittyen. Larivaara on tehnyt pitkän uran lasten ja nuorten hyvinvoinnin saralla ja Laitonen kertoi puolestaan omakohtaisen kokemuksensa kautta avun saamisen merkityksestä.

”Elämän peruskustannusten kasvaessa järjestöjen, kuten Tukikummien, merkitys korostuu. Ilman tukea, monet perheet joutuvat tinkimään lasten harrastusmahdollisuuksista, tai luopumaan niistä kokonaan, jolloin suuntaa etsivän nuoren syrjäytymisriski kasvaa. Auttamisen halu on kuitenkin suuri, ja olemme hyvin kiitollisia siitä, että niin moni CaPSin ja CapManin verkostoon kuuluva yritys ja henkilö haluaa osallistumalla mahdollistaa tämän avun jatkumisen”, kommentoi CapManin hallituksen puheenjohtaja ja CapMan for Good säätiön hallituksen puheenjohtaja Joakim Frimodig.

”Tämä on jo kahdeksas kerta, kun järjestämme tämän vuosittaisen joulukeräyksen. Joka kerta, olen yhtä kiitollinen siitä, että niin moni yritys ja yksityishenkilö lähtee kanssamme mukaan tukemaan Tukikummien toimintaa. Keräämillämme lahjoituksilla vaikutamme positiivisesti monen nuoren elämään ja pitkällä tähtäimellä, olemme mukana rakentamassa tasavertaisempaa ja sitä kautta elinvoimaisempaa yhteiskuntaa”, sanoo CaPS Oy:n toimitusjohtaja, ja Tukikummit-säätiön hallituksen jäsen Maximilian Marschan.

Tukikummit-säätiö haluaa varmistaa, että jokaisella nuorella on mahdollisuus harrastaa sekä kuulua joukkoon, säätiö tekee töitä, jotta kukaan ei jäisi ulkopuolelle ja yksin. Jakamalla avustuksia harrastuskustannuksiin, opintojen tukemiseen, perheiden yhteisiin kokemuksiin, matkakuluihin ja yksinhuoltajaperheiden tukemiseen, säätiö tukee taloudellisen tilanteen takia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. CaPS on yhdessä verkostonsa kanssa kerännyt Tukikummeille yhteensä noin 1.4 miljoona euroa vuodesta 2014 lähtien. Avustukset ovat tavoittaneet yli 15 000 lasta ja nuorta Suomessa.

Lisätietoja:

Maximilian Marschan, CaPS Oy:n toimitusjohtaja, Tukikummit-säätiön hallituksen jäsen, maximilian.marschan@capman.com

CapManista

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa yli kolme vuosikymmentä yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä noin viiden miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Esimerkkinä tästä olemme asettaneet tavoitteita hiilidioksidipäästöjemme vähentämiselle Pariisin ilmastosopimuksen 1,5°C skenaarion mukaisesti. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueemme kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Tarjoamme lisäksi varainhoitoa. Palveluliiketoimintaamme kuuluu hankinta- ja ostotoiminnan palvelut. CapManin palveluksessa on noin 180 ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi

Tukikummit-säätiöstä

Tukikummit-säätiö perustettiin vuonna 2007 Sauli Niinistön, Sari Baldaufin, Björn Wahlroosin ja Hjallis Harkimon yhteisestä huolesta sellaisten nuorten puolesta, jotka ovat vaarassa pudota yhteiskunnan ulkopuolelle. Säätiö lahjoittaa rahaa apua tarvitseville nuorille harrastustoimintaan ja opiskeluun. CapMan Oyj on keskittänyt hyväntekeväisyystyönsä Tukikummeille jo kahdeksan vuoden ajan. Vuonna 2023 se otti entistäkin aktiivisemman roolin Tukikummien toiminnassa ryhtymällä rahoittamaan sen operatiivista toimintaa tavoitteenaan kasvattaa merkittävästi lahjoitusten määrää ja tuen saajien joukkoa. Lue lisää www.tukikummit.fi

Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille yrityksille:

3 Step IT Oy

ARE Oy

Aro Systems Oy

Asappi Oy

Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy

Avance Attorneys Ltd

Aventum Partners Oy

Azets Insight Oy

BDO Oy

Bildy Oy

Bilia Oy Ab

Bird & Bird Asianajotoimisto Oy

Borenius Asianajotoimisto Oy

Broofing Yhtiöt

CapMan Oyj

CaPS Oy

CapMan Wealth Services Oy

Cloud2 Oy

Coolbrook Oy

Cushman & Wakefield / REnium Advisors Oy

CWT Finland Oy

Cyient Oy Ab

DEN Group Oy

Dimex Oy

Dittmar & Indrenius Attorneys Ltd

DNA Oyj

Drivalia Lease Finland Oy

DSV Road Oy

DUAL Finland Oy

Elisa Oyj

Entelios Oy

Ernst & Young

Fennoa Oy

Flowplus Oy

Forenom Oy

Fortaco Group Oy

Fortum Oyj

Gigantti Oy Ab

Granlund Oy

Grano Oy

Grenkeleasing Oy

G-Works Oy

H & S Finland Oy

Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy

Harvia Finland Oy

Havator Oy

Heiwes Oy

HopLop Oy

Howden Finland Oy

If Vahinkovakuutus Oyj

Insplan Oy

Intera Partners Oy

Interrent Oy

Jatke Oy

Kamux Suomi Oy

Koiviston Auto Group Oy

KPMG Oy Ab

KPY Novapolis Oy

LeaseGreen Oy

L-Fashion Group Oy

Loviisan Lämpö Oy

Mehiläinen Oy

Mercamer Oy

Mesvac Oy

MT Mediateko Oy

Napier AS

Netox Oy

Neural Dsp Technologies Oy

Newsec Property Asset Management Finland Oy

Nobia Finland Oy

NoHo Partners Oyj

Nydalen Energi AS

Olo Collection Oy

Onitio Finland Oy

Osuuskunta KPY

Oy MU-Consultants Ab

PeiliPinta Consulting Oy

Polygon Finland Oy

PricewaterhouseCoopers Oy

Printcom Center Oy

Renoa Group Oy

Retta Group Oy

RTK-Palvelu Oy

RTV-Yhtymä Oy

Securitas Oy

Serverius B.V.

Silmäasema Sairaala Oy

Skarta Energy Oy

SOL Palvelut Oy

Stanton Chase Oy

Stephen Industries Inc Oy

Suomen Terveystalo Oy

Tools Finland Oy

Toshiba TEC Nordic AB

Trailmaker Oy

Valokuitunen Oy

Walki Oy

Wendre Finland Oy

Wiidare Oy