CapMan sijoituksena
CapMan on pohjoismainen pääomasijoittaja ja rahastojen hallinnointiyhtiö. Rahastomme sijoittavat kiinteistöihin, infrastruktuuriin, metsä- ja luonnonvarakohteisiin ja listaamattomiin yrityksiin. Rakennamme paremmin johdettuja ja vakaampia yrityksiä edistäen taloudellista hyvinvointia sekä vähentäen samalla ympäristön ja yhteiskunnan kannalta haitallisia vaikutuksia. Toiminnallamme kiihdytämme uusien työpaikkojen ja innovaatioiden syntyä sekä edistämme Pohjoismaista yhteiskuntaa ihmislähtöisten kiinteistöjen kehittämisen kautta. Näin rakennamme arvoa menestyvän yhteiskunnan eduksi.
Miksi sijoittaa CapManiin?
CapMan on yksi harvoista listatuista pääomasijoittajista. Osakkeenomistajat saavat kauttamme pääsyn omaisuusluokkaan, joka on perinteisesti ollut saatavilla vain suurille instituutioille.
Listaamaton markkina kaikkien ulottuvilla
CapManin likvidin osakkeen kautta sijoittajilla on mahdollisuus osallistua laajasti ja hajautetusti pohjoismaisten kiinteistöjen, infrastruktuurin, metsä- ja luonnonvarakohteiden ja listaamattomien yritysten arvonluontiin.
Kasvua palkkioista
Hallinnointiliiketoiminnan palkkiotuotot ovat ennustettavia ja Palveluliiketoiminnasta saadut palkkiot ovat kasvaneet nopeasti. Pitkän aikavälin taloudellisena tavoitteena on yli 15 %:in vuosikasvu hallinnointi- ja palveluliiketoiminnalle ennen voitonjako-osuustuottoja.
Potentiaalia voitonjako-osuustuotoista
Voitonjako-osuustuotot ovat lisämauste osakesijoittajalle. Näitä syntyy yleensä rahaston elinkaaren loppuvaiheessa sen siirtyessä voitonjakoon. CapManin toimintaa ja taloudellista kehitystä tulee tarkastella pitkällä aikavälillä.
Omat sijoitukset
CapMan sijoittaa listaamattomaan markkinaan myös omasta taseestaan, mikä tuo tuottoja realisoitujen sijoitusten ja käypien arvojen muutoksen muodossa.
Houkutteleva varojenjako
CapManin varojenjakopolitiikan mukaisesti yhtiö maksaa kestävää ja ajan kuluessa kasvavaa varojenjakoa. Yhtiön hyvä taloudellinen tila ja vahva tase tukevat tätä tavoitetta.
Kestävyystavoitteet integroitu osaksi liiketoimintaa
CapMan on asettanut toiminnalleen kestävyystavoitteita, jotka muodostavat osan strategiaa.
CapManin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Strateginen tavoitteemme on kaksinkertaistaa hallinnoitavat pääomamme 10 miljardiin euroon seuraavan viiden vuoden aikana. Arvonluonti asiakkaille pysyy strategian ytimessä, mikä puolestaan tukee arvonluontia osakkeenomistajille kasvun ja tuloksen parantumisen kautta.
kasvu
>15%
Hallinnointi- ja palveluliiketoiminnan keskimääräinen vuotuinen kasvutavoite.
oman pääoman tuotto
>20%
Keskimääräinen vuotuinen kasvutavoite.
omavarisuusaste
>50%
Keskimääräinen vuotuinen kasvutavoite.
VAROJENJAKOPOLITIIKKA JA TAVOITE
CapManin varojenjakopolitiikan mukaisesti yhtiö maksaa kestävää ja ajan kuluessa kasvavaa varojenjakoa. Yhtiön tavoitteena on jakaa jakokelpoisten pääomien puitteissa vähintään 70 prosenttia emoyhtiön omistajille kuuluvasta konsernin tilikauden tuloksesta vähennettynä sijoitusten käyvän arvon muutosten vaikutuksella. CapMan voi lisäksi jakaa varoja sijoitustoiminnasta kertyneistä tuotoista huomioiden kuitenkin tuleviin sijoituksiin kohdistuvat ennakoidut pääomatarpeet.
Viimeisimmät raportit
Tutustu viimeisimpiin raportteihimme tai klikkaa katsomaan kaikki julkaisut.
2023 tilinpäätöstiedote
CapMan 1–12 2023 tulos-webcast
Talousluvut
Tutustu taloudelliseen tulokseemme viimeisten viiden vuoden aikana. Työkalu kuvaa vuosittaiset ja neljännesvuosittaiset tunnusluvut tuloslaskelmasta, taseesta ja rahoituslaskelmasta.